keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kaksi elämää: Tapani Kansa

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Tapani Kansa merkkautti kaksi vahvaa hittiputkea 1960- ja 70-lukujen lopuilla, mutta muistelu kohdistuu vahvasti yhteen biisiin. Levy-yhtiövaihdoksen takia kahdesti levytetty R-A-K-A-S juhlii kahta miljoonaa kuuntelua, kun muut eivät ole päässeet yhteenkään. Suosio painottuu muutoinkin siihen kakkoskauteen, sillä esimerkiksi vuoden 1969 suurin listahitti Kuljen taas kotiinpäin pääsi vain täpärästi striimien Top 12:een.

Huomionarvoista: Rokkivaari Hotanen (1978) striimaa kehnohkosti, mutta kolme muuta samannimisen albumin raitaa kiehtovat enemmän: Kalajoen hiekat, Veikko Nieminen ja Tulkaa tytöt takaisin. Kaikki neljä nähtiin aikoinaan jukebox-listalla, kaksi ykkösenä, mikä on tuon ajan iskelmä-älppärille poikkeuksellinen hittipitoisuus. Itse albumi myi silti vain nihkeästi kultaa (listasija 4) ja ennakoi huippukauden loppua.

Tapani Kansa – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
12

KULJEN TAAS KOTIINPÄIN
1969
•••••••
151 000
2
1

R-A-K-A-S
1977
••••••
2 320 000
3
8

DELILAH
1968
••••••
211 000
4
11

KÄYMME YHDESSÄ AIN
1968
•••••
161 000
5
5

HAFANANA
1976
•••••
398 000
6

SULLE
1977
••••
32 000
7
2

ÄIDIN PIKKUPOIKA
1977
•••
899 000
8

EI ITKETÄ LAUANTAINA
1969
•••
124 000
9

ELOISE
1969
•••
62 000
10

ROKKIVAARI HOTANEN
1978
•••
67 000
11

MELINA
1977
•••
53 000
12

KULTANIITYT  
1994
••
113 000
3

KALAJOEN HIEKAT
1978
675 000
4

VEIKKO NIEMINEN
1978
••
489 000
6

KESÄN LAPSI
1976

382 000
7

AKSELIN JA ELINAN HÄÄVALSSI
1982

326 000
9

KUN MAAS ON HANKI
1988

208 000
10

TULKAA TYTÖT TAKAISIN
1978

204 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti