lauantai 26. toukokuuta 2018

Kaksi elämää: Matti ja Teppo

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Matti ja Teppo saivat singlelistalta kaksi hittiä yli muiden: Kissankultaa ja Näitä polkuja tallaan. Muut kappaleet keskittyivät keräämään soittoa jukeboxeissa ja myöhemmin iskelmäradioissa. Tästä osastosta löytyi kaksi striimihittiä yli muiden, miljoonasarjaan: Kaiken takana on nainen ja Mä joka päivä töitä teen.

Dramaattisen eron duon kahdelle elämälle aiheuttaa se, että MTR-yhtiön julkaisut, koko tuotanto vuodesta 1989 lähtien, puuttuu Spotifysta. Poikkeuksena eräälle häämarssikokoelmalle päätynyt Minä rakastan sua, jolla on melkoiset 373 000 kuuntelua. Tilalle on noussut tavaraa albumimyynnin kultakaudelta 1980-luvun alusta.

Matti ja Teppo – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
3

NÄITÄ POLKUJA TALLAAN
1981
••••
575 000
2
4

KISSANKULTAA
1971
••••
531 000
3
9

PIDÄ ITSESTÄSI HUOLTA
1982
••
187 000
4

KUKA ON TUO MIES
1982
47 000
5

TAIVAAN MERKIT
1991
6

AITO TUNNE
1989
7

ENSIMMÄINEN  
2001
8

PÖYTÄ TÄYTEEN!  
2006
9

CARA MIA
1977

85 000
10

SE ON MAHTAVAA
1991

11

JOS OLET ONNELLINEN
1969

108 000
12
1

KAIKEN TAKANA ON NAINEN
1987

1 145 000
2

MÄ JOKA PÄIVÄ TÖITÄ TEEN
1982

1 061 000
5

MINÄ RAKASTAN SUA
1989

373 000
6

MISSÄ SITÄ OLLAAN OLTU
1984

266 000
7

KUNNON MIES
1982

197 000
8

SUURET SETELIT
1977

190 000
10

KUULUT AIKAAN PARHAIMPAAN
1985

185 000
11

LÄHTÖHETKI
1981

157 000
12

ET VOI TULLA RAJAN TAA
1981

143 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti