Hittilistoilla eivät nykyisin rockbändit jyllää, mutta yksi levytys on viime aikoina jakanut mielipiteitä, viihtynyt latauslistan kärkikympissä jo neljä viikkoa ja palauttanut esittäjänsä viimevuotisen albuminkin sijalle 29. Se kiipeää hitaasti myös radiolistalla ollen nyt 44:ntenä. Kyseessä on tietenkin Disturbedin versio Simon & Garfunkelin vanhasta veisusta The Sound of Silence.
Vaikka Simon & Garfunkel levytti kosolti klassikkohittejä, vaikka niitä on versioitu innokkaasti Suomessa ja ulkomailla ja vaikka Paul Simon teki sittemmin pitkän ja meriitikkään soolouran, The Sound of Silence on vasta kahdestoista Simonin säveltämä ja/tai sanoittama kappale Suomen hittilistoilla. Duon sinkuista rekisteröitiin meillä aikoinaan Mrs. Robinson, The Boxer, Bridge Over Troubled Water, Cecilia ja El condor pasa. Paulin soolohittejä ovat ainoastaan Mother and Child Reunion ja You Can Call Me Al.
Käännösbiiseinä menestyivät Kirkan ja Sammyn Mrs. Robinson ja Kirkan Silta yli synkän virran. Markuksen jättihittiä Vain kotka lentää aurinkoon ei huomioida, koska El condor pasa oli perulaista perua ja Simon teki siihen vain sanat. Ulkomaisia listacovereita Disturbedin lisäksi ovat saaneet aikaan Bangles (Hazy Shade of Winter) ja The Lemonheads (Mrs. Robinson). 5+2+2+3=12.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti