keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hirveä nousija

Vaikka Spotify raportoi nykyisin jopa päivittäisiä soittomääriä, tuo vasemmalla näkyvä viikkolista auttaa näkemään metsän puilta, suhteuttamaan muutokset perinteeseen. Välillä vaihtelu on viikkotasollakin varsin pientä, ja siihen nähden Eminemin ja Rihannan The Monster -dueton nousu 37. sijalta ykköseksi on suorastaan  dramaattinen. Biisin soittomäärä kasvoi 51 tuhannesta 225 tuhanteen eli 4,4-kertaisesti.

The Monster harppoi myös latauslistan kärkeen ja on kasvamassa edellisen ison Eminem-hitin Love the Way You Lien (2010) veroiseksi – tosin Love the Wayn saavuttamaan radiolistan nelossijaan on kosolti matkaa. Kuinka ollakaan, tuossakin biisissä vieraili Rihanna. Ehkä kansa tarttui The Monsteriin noin innostuneesti kompensoidakseen sitä, että toisin kuin neljänä edellisenä vuonna Rihannalta ei tässä marraskuussa julkaista albumia.

Oheisessa tilastossa on edelleen se vika, että hittien eri julkaisumuotoja ei aina lasketa yhteen. Esimerkiksi Martin Garrixin Animals Original Mix ja Animals Radio Edit pärjäävät erikseen ihan hyvin, mutta summattuina hätyyttelisivät terävintä kärkeä. Viime viikon ns. singlelistalla Animals piti jaettua kolmossijaa. Nuo hölmöt tasatilanteet johtuvat kuulemma siitä, että suoratoistokertoja ja myyntejä yhdistettäessä suoratoistot konvertoidaan myyntiasteikolle ilman desimaaleja, eli 225.364 onkin 225 (tai jotain, luultavasti vähemmän).

Anssi Kelan viimeviikkoisessa blogitekstissä kävi ilmi, että maksullisen Spotifyn soitoista maksetaan esittäjille paljon suuremmat korvaukset kuin mainosrahoitteiselta puolelta. Toimiikohan sama logiikka myös listoissa? Onko maksukertoimilla osuutensa noissa soittolukemissa, joiden suuruus yhä joitakuita epäilyttää?

2 kommenttia:

  1. Listoissa ei toimi sama logiikka. Yksi striimaus on yksi striimaus, tapahtui se sitten ilmaisella tai maksullisella puolella. Kyyrän Tommi kertoo sulle varmasti kertoimen mitä Suomesn listoissa käytetään. Itse en sitä muista, mutta mulle on jäänyt mielikuva, että se oli liikevaihtoihin nähden vielä toistaiseksi konservatiivisen korkea. Ruotsissa jo pitkästi alle 200 kuuntelua vastaa yhtä ladattua biisiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Mutta jos minulle varmasti kerrotaan kertoimet, niin miksei niitä kerrota julkisesti?

    VastaaPoista