Duo #1: Matti & Teppo

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Matti Ruohonen (s. 1949) ja Teppo Ruohonen (s. 1948), FIN

Useimmiten &-merkillä erottautuneet veljekset ehtivät aloittaa listauransa 1960-luvun kalkkiviivoilla käännössinglellä Jos olet onnellinen (Consuelo). Seuraavan vuoden itse kirjoitettu Kissankultaa kasvoi kolmossijoineen duon suurimmaksi singlemenestykseksi, mutta 1970-luku jäi silti verrattain hiljaiseksi. Top 30 -albumilistan pohjasijoilla kävivät Matti ja Teppo (1972) ja Cara mia (1977), jonka nimikappale oli Top 10 -jukeboxsuosikki.

Käännösbiisikulttuurin näivettyessä ja monen iskelmätähden rimpuillessa Matti & Teppo löysivät oman linjansa, ja Näitä polkuja tallaan*** -hitin vetämänä Et voi tulla rajan taa (1981) kihahti listakakkoseksi ja tuplaplatinamyyntiin. Seuraavan vuoden Pidä itsestäsi huolta nousi ykköseksi, ja duo sai ensimmäisenä Suomessa kahta peräkkäistä levyä kaupaksi yli 100.000 kpl. Lisää massia Ruohosten M&T-firmalle haali Pellon löytö Tarja Ylitalo platinalevyineen.

Jatkoalbumitkin rikkoivat kultarajoja tv-mainoskampanjoillaan, mutta erikoisliikkeisiin painottuvilla myyntilistoilla sijat alkoivat tippua. Minuun voit luottaa #7, Lauluja sinulle (mukana oopperalaulajaveli Seppo) #18, Kuulut aikaan parhaimpaan #22, Parhaat #23 ja Parhaat 2 #36. Kaiken takana on nainen* -hitin sisältänyt nimetön lp (1986) ei saanut Top 40 -sijaa lainkaan. Singlelistallakin oli hiljaista, mutta jukebox-hiteiksi merkittiin Kuka on tuo mies, Pidä itsestäsi huolta*, Missä sitä ollaan oltu* ja Kuulut aikaan parhaimpaan.

Sleepy Sleepers saavutti levymyyntinsä huipun ja listakakkossijan 1987 coverkiekolla Sleepy Sleepers Sings Matti & Teppo, ja veljestenkin numerot alkoivat kohentua. Taivaan merkit (1991) ja Jää mun luo (1992) toivat peräkkäiset Top 10 -sijat. Seuraava vuosikymmen kului tasaisehkojen Top 20 -merkintöjen parissa, ja hittikokoelmia ilmestyi 2001 (#21), 2004 (#14) ja 2009 (#2).

Vaikka varsinaisia Matti & Teppo -hittibiisejä ei ole saatu yli 20 vuoteen, lähimenneisyys näyttäytyy hyvin vireänä. Pöytä täyteen (2006) nousi viidenneksi, Satoi tai paistoi (2008) kolmanneksi ja Peruskallio (2010) samoin kolmanneksi. Kun muut kuusikymppiset tähdet lypsävät brändiään kaikenkarvaisilla coverteemalevyillä, Ruohoset (lähinnä Matti) kirjoittavat koko ajan uusia kappaleita.

Aa tuuti lulla, Mensaan saat sä tulla

Upouuden videokameran ensimmäisiä otoksia kesäkuun 1989 alussa. Yksivuotias kummipoika puuhailee omiaan mummulan olohuoneessa. Nauhaa tietokoneelle digitoidessa huomio kiinnittyy kuitenkin kuvan ulkopuolella ääntelevään televisioon, jossa mies haastattelee naista. Äänestä tunnistaa henkilöt, tunnistaako pelkästä tekstistä? Veikkauksia vastaanotetaan.

– ...se oli tämmönen kurvikas ja sit se rupes laulamaan ja sit siitä tuli hirvee miljonääri 23-vuotiaana. Mikä siinä oli et se toimi?
– Jaa, kyllä se toimii molemmin päin, sekä niin päin että ensin lauletaan ja sitten vähennetään vaatteita jos ei menestytä muuten, mut tota kyl mä vähän...
– Älä hauku Sabrinaa kuule!
– En en hauku en en missään tapauksessa, kyl mä kunnioitan jokaista joka on pärjänny, on se sit pärjänny millä keinolla tahansa.
– Ootsä laulanu aikasemmin?
– No koulun kuoroissa, mut täytyy myöntää etten oo kyllä yksinlaulua harrastanu.
– Laulas jotain ny.
– Emmä ny tässä laula.
– Lauletaan vaikka aa tuuti lulla, kolmiäänisesti.
– Ei mun tarvi todistaa kellekään et mä osaan laulaa.
– Onks se semmonen arka kohta kun sä reagoit siihen jotenkin noin, tuntuuks se typerältä kun ihmiset rupee et mjää tommonen menee...
– Ei kyl negatiivinen kritiikki on ihan perusteltua, et en mä niinku väitäkään että mä oisin Karita Mattila et...
– Sä oot vähän laihempi.
(Poika taapertaa pois, otos katkeaa.)

Sisältö näyttää tuossa jotenkin fiksummalta kuin kuunneltuna puheena, ja fiksuahan se tietysti onkin. Kumpikin keskustelija on näet lehtitietojen mukaan kelpuutettu Mensan jäseneksi. Vain toinen on päässyt Suomen listoille, eikä hänkään albumilla, vaikka sellainen julkaistiin sekä cd:nä, lp:nä että c-kasettina.

Duo #2: Pet Shop Boys

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Neil Tennant (s. 1954) ja Chris Lowe (s. 1959), GBR

Läpimurtosingle West End Girls*** oli läpimurto meilläkin nousten ykköseksi alkuvuonna 1986 ja vetäen Please-albumin kuutossijalle. Sen jatkolohkaisut eivät juuri menestyneet, mutta seuraavan levyn maistiainen It’s a Sin****** sitäkin paremmin – vuoden 1987 suurin hitti -tittelin edestä. Actually-lp oli ykkönen, myi platinaa ja poiki hitit What Have I Done to Deserve This?***, Rent* ja Heart***. Välissä singlelistan valloitti myös cover Always on My Mind****.

Vaikka Introspective (1988) oli vain kuuden raidan minialbumi, se nousi kakkoseksi adjutantteinaan Domino Dancing****, Left to My Own Devices* ja It’s Alright**. Behaviourin (#5, 1990) hittejä olivat So Hard***, Being Boring** ja Jealousy*, ja singlelistalla nähtiin myös ennätyksellinen rimssu Where the Streets Have No Name (Can’t Take My Eyes off You) / How Can You Expect to Be Taken Seriously**. Kokoelma Discography ilmestyi ankarasti kilpailluille joulun 1991 markkinoille ja ylsi nelossijalle.

Kesän 1993 single Can You Forgive Her* esitteli räväkämmän, tietokonegrafiikka-avusteisen duon, joka juhli ykkösalbumilla Very ja coverhitillä Go West******, jota seurasi I Wouldn’t Normally Do This Kind of Thing**. Siitä kuitenkin alkoi alamäki – kun Veryyn asti kaikki Pet Shop Boys -albumit olivat nousseet meillä korkeammalle kuin Ruotsissa, kaikki Veryn jälkeiset toimivat toisinpäin. Duolla on Suomessa 26 Top 10 -sinkkua, mutta viimeinen vuodelta 1999.

Toki jotain yhä tapahtui – remixlevy Disco 2, b-puolikooste Alternative, Bilingual ja Nightlife kävivät Top 20:ssä mainittavimpina näytteinään Before*, Se a Vida é**, I Don’t Know What You Want But I Can’t Give It Any More* ja New York City Boy*. Vuoden 2002 albumi Release jaksoi 22:nneksi, Fundamental (2006) tsemppasi yhdeksänneksi ja viimevuotinen Yes vain sijalle 28. Vuoden 2003 Pop Art -kokoelma ei ylittänyt tilastokynnystä, ei myöskään viimetalvinen livepaketti Pandemonium.

Lowe ja Tennant ovat vuosien saatossa kirjoittaneet, tuottaneet ja remiksanneet menestystä myös muille. Robbie Williamsin radiolistan ykköshitille She’s Madonna*** (2007) heidät merkittiin esittäjiksikin. Top 10 -sinkulla Absolutely Fabulous (1994) olivat mukana samannimisen sitcomin Edina ja Patsy. Versioita Pet Shop Boysin biiseistä on tilastoissamme näkynyt vain yksi, East 17:n West End Girls (1993).

2 lintua ja U2

Albumilistan korkeimmat tulokkaat, siivekkäillä sukunimillä varustetut Timo Rautiainen (2) ja Laura Närhi (3) ovat kumpikin päässeet ykkösiksi ex-yhtyeittensä keulakuvina (Trio Niskalaukaus ja Kemopetrol), mutta eivät soololevyillä. Suuri sydän on Närhen ensimmäinen, Rautiainen on aiemmin käynyt kakkosena ja viitosena. Hänen kohdallaan soolo- ja yhtyestatusten ero taitaa tosin olla tulkintakysymys.

Vaikka esimerkiksi Jenni Vartiainen on päässyt listakärkeen sekä yksin että osana Gimmel-laulutrioa, Närhi on aika uniikki tapaus Suomen listahistoriassa. Jos vertaillaan yhtyeen ykkösvokalistista soolouralle (tai toisinpäin) lähteneitä naisia, hän löytää vertaisensa vain Gwen Stefanista, jonka parhaat sijoitukset myös ovat 1 (No Doubt) ja 3 (soolo). Agnetha Fältskog, Frida ja Vuokko Hovatta ovat niin ikään päässeet kummallakin keinolla kärkikolmikkoon, mutta he (nipo nipo) eivät olleet ykkösvokalisteja.

Viikonlopun stadionkeikat nostivat U2:n sijoille 9 (No Line on the Horizon) ja 15 (18 Singles). Eniten kuitenkin kaupattiin tuplaa The Best of 1980–2000, joka sijoitettiin midprice-tilastoon ilmeisesti sen säännön nojalla, että kahden aiemmin erillisinä julkaistun albumin kimppapaketointeja ei kelpuuteta varsinaiselle listalle. Ihan jees, mutta se oli jo siellä kerran, viikolla 2/2010 (sija 45). Beautiful Dayn paluu singlelistalle on siinä suhteessa kiintoisa, että No Line on the Horizon ei poikinut viime vuonna (tai nyt) yhtään listahittiä.

Myydään: kaukokirjoitin

Vielä kotvasen jatkuvasta kesäsarjasta jäi ulos kaksikkoja, joiden ansioluettelo on ehkä mittava mutta yksipuolinen. Malliesimerkki on tänään Music Control -radiolistan kolmoseksi Kotimatkalla-singlellään kiivennyt Teleks eli Pepe Johansson ja Markus Koskinen. Airplay-menestystä riittää, mutta duon uudella levy-yhtiöllä Sonylla on työsarkaa siinä, että soittomäärät realisoituisivat myyntituotoiksi.

Vuosina 2002–2007 Teleks nettosi Megamanian ja Warnerin alaisuudessa kuusi Top 20 -sijoitusta Suomen Radiolistalla – aikajärjestyksessä numerot 7, 15, 16, 14, 2 ja 18, soitetuimpina Hiljaa virtaa Vantaa ja Tuulilasin nurkkaan. Singlemyyntilistalle ei kuitenkaan ole ylletty ikinä, ja albumitilastoonkin mahdollisimman niukasti: Taivas on täynnä pistäytyi 40:ntenä syksyllä 2006.

Duo #3: Roxette

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Marie Fredriksson (s. 1958) ja Per Gessle (s. 1959), SWE

Gesslen yhtye Gyllene tider kävi listallamme Puls-albumilla (1982), jossa Fredriksson lauloi taustoja. Myös Roxette oli ensiksi Gyllene tiderin kansainvälisten urapyrkimysten nimenä, mutta siirtyi uudelle duolle. The Look******* -singlen yllätyssuosio USA:ssa avitti läpimurtoa muuallakin, ja kakkosalbumi Look Sharp nousi tilastoihin puoleksi vuodeksi keväällä 1989 (korkein sija 7). Muut sen lohkaisut eivät kasvaneet jättihiteiksi, mutta parin vuoden takaisesta joulusinglestä räätälöity leffalaulu It Must Have Been Love*** pönkitti asemia.

Vaikka grunge-aikakausi alkoi vaikeuttaa jenkkimarkkinoilla pysymistä, muualla stamina riitti ja Joyride-albumista (1991) tuli duon myydyin – Suomessa yli 100.000 kpl ja 10 ykkösviikkoa. Singlelistalla nähtiin Joyride******, Fading Like a Flower*** ja The Big L*. Seuraavan vuoden Tourism rynni myös kärkeen, mutta poiki vain yhden kunnon hitin (How Do You Do!****).

Suuntaa korjattiin albumilla Crash! Boom! Bang! (1994) ja kokoelmalla Don’t Bore Us – Get to the Chorus! (1995), jotka kumpikin saivat platinalevyn ja listakakkossijan. Kärkikymppiin ylsivät myös Have a Nice Day (1999) ja Room Service (2001). Kauden hittejä olivat Sleeping in My Car****, Crash! Boom! Bang!**, Fireworks*, You Don’t Understand Me*, Wish I Could Fly****, Anyone* ja The Centre of the Heart**.

Noiden jälkeen on saatu vain lisää kokoelmia – toistaiseksi viimeistä listamerkintää A Collection of Roxette Hits (#40, 2006) pohjustettiin viitosena käyneellä One Wish -sinkulla. Per Gessle on netonnut pari radiohittiä, mutta Marie Fredrikssonin soololevyt eivät ole suomalaisia kiinnostaneet. Uutta Roxette-albumia kaavaillaan ensi vuodelle.

Tuuletusikkuna jumissa

Vaikka kesäkonserttien aktivoimien äänitteiden vetreät loikat elävöittävät albumilistaa, muutamat sarakkeet paljastavat, kuinka hiljaista aikaa tänäkin kesänä on vietetty. Top 50:ssä on yhteensä 14 nykyistä tai entistä listaykköstä. Ehkä erikoisin huomio on se, että jokainen Top 40:n pitkäsoitto on jossain vaiheessa käynyt Top 20:ssä, huonoinkin sijalla 17. Keskimääräisellä listan läsnäolijalla on 14,3 listaviikkoa, kun esimerkiksi viime syksyn kiihkeimpinä viikkoina tuo luku oli alle viisi.

Duo #4: Simon & Garfunkel

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Art Garfunkel (s. 1941) ja Paul Simon (s. 1941), USA

Simon & Garfunkelin 1960-luku oli rikkonainen eroineen, uusintajulkaisuineen ja leffahitteineen, mutta yhtä kaikki legendaarisen menestyksekäs – paitsi Suomessa. Meidän listoillemme duo pääsi vasta käytännössä hajottuaan, kun viimeinen albumi Bridge Over Troubled Water julkaistiin alkuvuonna 1970. Mutta alkuhyljeksintä on myöhemmin maksettu takaisin moninkertaisten korkojen kanssa.

Bridge Over Troubled Water nousi ykköseksi ja maleksi Top 20:ssä lähes kaksi vuotta. Nimikappale ja El cóndor pasa olivat kestävähköjä singlehittejä, ja lp poistui kuvioista vasta kun Greatest Hits ilmestyi kesällä 1972. Se saavutti nelossijan ja vietti listalla 38 viikkoa – hiukan aikaisemmin Paul Simonin eponyymi sooloalbumi oli nähty ykkösenä ja Mother and Child Reunion singlelistalla.

Miehet palasivat kimppaan syksyllä 1981 heittäen keikan New Yorkin Central Parkissa, ja sen livetallenne ylsi 13:nneksi seuraavana kesänä. Tuossa välissä ehdittiin lykätä listaykköseksi taas yksi kokoelma The Collection, jota myytiin lähes 60 tuhatta. Yhteislevyäkin yritettiin, mutta sen raakileista syntyi lopulta Simon-soolo Hearts and Bones (1983). Se oli miehen epätasaisen tuotannon vaisumpia menestyjiä, kun taas Graceland (1986) ja The Rhythm of the Saints (1990) etenivät sijoille 7 ja 9.

Lisää kokoelmia: The Definitive Simon & Garfunkel (1992) seitsemänneksi, Tales from New York – The Very Best of (1999) 25:nneksi ja The Essential (2004) jälleen ykköseksi. Kaksi viimeistä oli 36–40 biisin tuplia, eli kovin raakakätisesti viiden studio-lp:n diskografiaa ei ole tarvinnut seuloa. Musiikin kestoviehätys huomioiden listacovereita on tullut ihmeen vähän. Kirka ja Sammy Babitzinin Mrs Robinson kävi singlelistalla 1970 ja The Lemonheadsin näkemys samasta raidasta 50 hittiä -listan pohjilla 1993.

Rautaa rajalla

Itsestään selvältähän Iron Maidenin ykkössija tuntui Suomen albumilistalla, mutta ei niitä kovin automaattisesti ole ajan saatossa tullut – aiemmat kolme ovat vuosilta 1988, 2003 ja 2006. Tämäkään kestosuosikki ei siis yltänyt AC/DC:n yhteydessä mainittuun (ja toistaiseksi kenenkään saavuttamattomaan) neljään listaykkösvuosikymmeneen, koska 1990-luvulla parhaaksi sijaksi jäi 2. Mutta Iron Maiden on tämän vuoden ensimmäinen listanimi, jolla on yhtä aikaa kaksi Top 10 -albumia, kun vanha kokoelma elpyi The Final Frontierin imussa yhdeksänneksi.

Tilaston muut elpyjät ovat enimmäkseen keikoilta tuttuja. Leonard Cohenin Live in London sivuaa parasta sijaansa loikattuaan 25–7, ja Flow’ssa soittanut The Xx teki räväkän re-entryn kymmenenneksi. Flow-nostetta nauttivat myös Maya (31) ja viikon kahdesta tulokkaasta toinen, jo maaliskuussa julkaistu Broken Bellsin esikoislevy (41). Eminemin paluu debyyttisijalleen 8 johtunee kakkossinglen, Rihanna-duetto Love It When You Lien viehätyksestä.

Uutta ja Uusivirtaa

Syysmarkkinat tuntuvat alkavan tänä vuonna totuttua aikaisemmin, ja Music Controlin radiolistallakin rupeaa vipisemään. Viikon kovimmat nousijat ovat Tämä on totta (Laura Närhi, 43–7) ja Love the Way You Lie (Eminem ft Rihanna, 56–16). Happoradion Ihmisenpyörä eteni kakkoseksi, ja aikamoisessa nosteessa jo neljäntenä on amerikkalaisen Lissien When I’m Alone, jolle on muualta vaikea löytää läheskään vastaavia sijoituksia – emoalbumi julkaistiin USA:ssa vasta tänään.

Kaikki nousijat eivät pohjusta syksyn pitkäsoittoja, vaan Top 20 -kynnyksen (37–20) ylitti lopultakin myös puolisen vuotta sitten julkaistu Olavi Uusivirran Nukketalo palaa. Ihan hyvä että ylitti, koska mikään Preeria-albumin tai sen edeltäjän Minä olen hullun kappale ei tähän mennessä ollut rekisteröitynyt hitiksi. Niitä aikaisempi Me ei kuolla koskaan sisälsi kaksikin kunnon listamenestyjää – nimiraidan lisäksi On niin helppoo olla onnellinen.

Duo #5: Modern Talking

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Thomas Anders (s. 1963) ja Dieter Bohlen (s. 1954), GER

Kun sopivasti oli totuttu siihen, että Keski-Euroopasta tulee vain yhden hitin ihmeitä, useankin vuonna 1985 läpilyöneen nimen suosio osoittautui melko kestäväksi: Sandra, Bad Boys Blue, Modern Talking. Saksalaiskaksikon ensisingle You’re My Heart, You’re My Soul***** kiskoi jättisuosiollaan The First Albumin toukokuussa ykköseksi, ja jatkotukea antoi You Can Win If You Want**.

Ennen hajoamistaan duo myllytti puolen vuoden välein kuusi albumia – esikoista seurasivat Let’s Talk About Love (#2), Ready for Romance (#4), In the Middle of Nowhere (#12), Romantic Warriors (#8) ja In the Garden of Venus (#27). Parilta viimeiseltä ei enää lohjennut listasinkkuja, mutta saatiinpa niitä ennen kuitenkin Cheri Cheri Lady****, Brother Louie*** ja Geronimo’s Cadillac**. Kesällä 1988 kokoelma The Modern Talking Story kävi 30:ntenä.

Bohlenin seuraava projekti Blue System pääsi vuosina 1990–92 neljästi sekä albumi- että singlelistalle, ja Major T. -nimellä tuli Top 20 -euroteknosinkku Keep This Frequency Clear (1994). Modern Talkingin toi takaisin remikseistä ja muutamasta uudesta kappaleesta koottu Back for Good, joka vietti peräti kymmenen viikkoa Suomen ykkösenä kesällä 1998 – vauhdittajana tietenkin You’re My Heart, You’re My Soul 1998*****.

Seuraavan vuoden Alone nousi nejänneksi poikien kaksi hittiä (You Are Not Alone** ja Sexy Sexy Lover*). Year of the Dragon (2000) jäi 22. sijallaan kaksikon viimeiseksi listamerkinnäksi, vaikka julkaisutahti jatkui reippaana vuoteen 2003 asti. Kun huomioi You’re My Heart, You’re My Soulin kaksi tilastokaarta ja sen, kuinka häpeilemättömästi useimmat muut MT-hitit kopioitiin siitä, biisiä voi jopa väittää maamme listahistorian menestyneimmäksi.

Nälänsiirtäjä

Uuden ja vanhasta päivitetyn albumin eroja on viime aikoina hämärtänyt muun muassa Lady Gaga (The Fame / The Fame Monster), ja perässä tulee nyt The Baseballs. Puolentoista viikon päästä ilmestyvä Strike! Back on viidellä uudella biisillä ja parilla videodokkarilla pönkitetty painos nytkin jo aivan tarpeeksi myyneestä Strike!-levystä. Kas kummaa, veturisingleksi on valittu versio Lady Gagan isoimmasta hitistä Poker Face.

Seassa on myös singlenä huonosti menestynyt Nylon Beat -kierrätys Last in Line, ja muutenkin operaatio maistuu suomalaiselta. Täkäläisen bonuspainoskulttuurin isänä voi pitää Ari Lohenojaa, joka ensin Warnerin, sitten Sonyn markkinointipäällikkönä lykkäsi luotsaamistaan menestysalbumeista lisukeversiot kolmille peräkkäisille joulumarkkinoille (Kaija Koo: Tuulten viemää 1993, Taikapeili: Suuri salaisuus 1994, Aki Sirkesalo: Mielenrauhaa 1995).

Homman onnistuvuuteen vaikuttaa suoraan se, kasvaako uusista biiseistä hittejä. Esimerkiksi Mamba-cover Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä nosti Taikapeilin Top 40:n ulkopuolelta joulumyynnin viitoseksi. Samantyyppisiä lisäpainosten vauhdittajia olivat muun muassa Anssi Kelan Milla (Nummela, 2001) ja PMMP:n Pikkuveli (Kovemmat kädet, 2005).

Muuttuneesta nimestä ja kannesta huolimatta Strike Back niputettaneen lista- ja myyntiartikkelina Striken kanssa, eli 90 tuhannen menekki ja 44 listaviikkoa kasvavat vielä ties miksi. Baseballs-konseptin kohdalla järjestely ärsyttää, koska samalla ”vaivalla” olisi hyvin voinut suoltaa kokonaisen levyllisen uutta. Se vain ei vielä kannata, koska globaalisti katsoen Striken menestystarina on yhä kesken. Mieluummin yritetään välipalalla siirtää ensimmäisten ruokailijoiden nälkää.

Duo #6: Nylon Beat

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Erin Koivisto (s. 1977) ja Jonna Kosonen (s. 1977), FIN

Kaksi ensimmäistä albumia Nylon Beat (1996) ja Satasen laina (1997) myivät platinaa, vaikka niiden hitit Rakastuin mä looseriin*, Teflon Love* ja Satasen laina* eivät olleet järin suuria. Kuten MTV-musiikin (myöh. Mediamusiikki) julkaisuille oli ominaista, listamenestys ei aivan myötäillyt ilmoitettua tukkumyyntiä (sijat 6 ja 7). Euroviisuyritys Umm ma man jälkeen varhaisteinien suosikit alkoivat tavoitella aikuisempaa yleisöä suotuisin seurauksin.

Rockhenkinen Viimeinen***** alusti Valehtelija-albumin nousun ykköseksi tammikuussa 1999, seuraajinaan Seksi vie ja taksi tuo**** ja Valehtelija*. Puolentoista vuoden välein tulivat pitkäsoitot Demo (#2), Extreme (#3) ja 12 apinaa (#3), joilta irtosi nippu single/radiohittejä kuten Viha ja rakkaus**, Syytön***, Anna mulle*****, Sanoja**, 12 apinaa*** ja Nukutaan*. Välissä ilmestyi myös kaksi englanninkielistä kokoelmaa, joista Last in Line (2002) kävi sijalla 21.

Vierailtuaan Seren Top 20 -singlellä Uudestaan duo ilmoitti hajoamisestaan loppuvuonna 2003. Kokoelma Comeback – 40 hittiä oli kakkossijoineen taas platinajulkaisu, mutta Hyvää uuttavuotta – Live jäi 39:nneksi. Kosonen sai kaksi Top 10 -singleä nimillä Jonna K ja Jonna’s Problem – jälkimmäinen oli lyhytikäinen bändi, joka ylsi myös albumilistan sijalle 32 alkuvuonna 2006.

Viimeinen on kokenut kaksi singlehittikierrätystä, Tony Halmeen Mä oon tällainen (2000) ja The Baseballsin Last in Line (2010). Nylon Beat teki kolme paluukeikkaa elokuussa 2007, jolloin julkaistiin taas yksi kokoelma Maailman pisin luokkaretki. Se pääsi listan 15:nneksi. Kosonen (nyk. Geagea) lauloi Top 10 -albumilla Melkein vieraissa – nimemme on Dingo (2008), ja Koiviston (nyk. Anttila) sooloura on kokenut monia viivästyksiä.

Huipulla on yksinäistä

46 viikkoa julkaisunsa jälkeen Chisun Vapaa ja yksin on lopultakin albumilistan ykkönen. Se debytoi aikoinaan 10:ntenä ja ehti vanhan vuoden aikana tipahtaa jo 33:nneksi, mutta tänä vuonna levy on pysytellyt koko ajan 16 ostetuimman joukossa. Harmillisesti Alanis Morissetten ennätys jäi seitsemän päivän päähän – viikkoa vaille 14 vuotta sitten Jagged Little Pill saavutti paalupaikan 47. listaviikollaan. Toisaalta huomenna ilmestyvä Iron Maiden -albumi olisi ensi viikolla tehnyt homman hyvin paljon vaikeammaksi.

Arcade Firen The Suburbs ei yllättäen pystynyt petraamaan Neon Bible -edeltäjän viidettä sijaa, joten viikon korkeimmasta uutuudesta vastaa ensi kertaa Top 10:ssä näyttäytyvä Ruudolf (4). Suomihiphopin asemia pönkittävät myös Kymppilinja (8) ja Teflon Brothers, joka sivusi vuoden takaisen esikoislevynsä 26. sijaa. Saksalainen Blind Guardian on niin ikään listalla toista kertaa parantaen 18:nneksi.

Australialaisilmiö We No Speak Americano eteni singlelistan uudeksi ykköseksi, ja meno on muutenkin kansainvälinen – Top 20:een riittää edustajia yli kymmenestä maasta. Kahden vakiintuneen hitin (Minä ja Tämän kylän poikii) seuraksi Suomen mainetta puolustamaan kipusi Laura Närhen Tämä on totta sijalle 18.

Duo #7: PMMP

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Mira Luoti (s. 1978) ja Paula Vesala (s. 1981), FIN

Popstars-kisassa tutustuneiden Paulan ja Miran ensijulkaisu Rusketusraidat*** eteni vuoden 2003 ostetuimmaksi sinkuksi Suomessa, mutta enteili myös päiväperhon kohtaloa – radiosoitto oli niukkaa, ja Kuulkaas enot! -albumi pysyi Top 40:ssä vain seitsemän viikkoa Joutsenet*-balladin varteenotettavuudesta huolimatta. Duon myöhempi imu nosti sen lopulta yli platinarajan.

Kakkosalbumiin Kovemmat kädet ei asetettu paljon odotuksia, ja se lähtikin alamäkeen debyyttipaikaltaan 15. Levy herätti kuitenkin vastakaikua keikoilla ja mediassa ja kääntyi ylöspäin radioiden tartuttua biisiin Oo siellä jossain mun***. Top 10 saavutettiin 19. listaviikolla, joita kertyi lopulta 57 (korkein sija 2). Kysyntää vauhdittivat radiohitit Pikkuveli**** ja Matkalaulu**.

Seuraava levy Leskiäidin tyttäret (2006) säntäsikin jo suoraan kärkeen ja poiki kolme keskisuurta iskusävelmää: Henkilökohtaisesti**, Tässä elämä on*** ja Joku raja**, joka pitkästä aikaa menestyi paremmin single- kuin radiolistalla. Joulumarkkinoille 2007 ilmestyi lastenlevy Puuhevonen, joka nousi kolmossijalle ja rekisteröitiin PMMP:n neljänneksi platinalevyksi.

Joutsenet pääsi loppuvuonna 2008 Top 10 -lataushitiksi Idols-versioinnin takia, ja pian seurasi uusi maistiainen Viimeinen valitusvirsi*, jonka äänekkyys ei estänyt Veden varaan -albumia viettämästä neljä viikkoa ykkösenä. Toinen lohkaisu Lautturi****** oli sitäkin kuulijaystävällisempi, koko vuoden 2009 soitetuin kappale radioasemillamme. Seuraajaksi ja tähän mennessä viimeiseksi listasingleksi valittiin Pariterapiaa*. Vuodenvaihteessa Lapsuus loppui kävi radiolistan yhdeksäntenä ja viitois-cd 2000-luku sijalla 39.

Duo #8: Eurythmics

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Annie Lennox (s. 1954) ja Dave Stewart (s. 1952), GBR

Lennoxin ja Stewartin edellisen The Tourists -yhtyeen brittihitit eivät meitä kiinnostaneet, mutta Eurythmicsin läpimurtosingle Sweet Dreams* (1983) pääsi kahdeksanneksi. Tilanne kuitenkin viileni yllättävästi, ja vasta viides albumi Be Yourself Tonight (1985) tilastoitui Suomessa edeten kolmossijalle tukenaan singlet There Must Be an Angel** ja Sisters Are Doin’ It for Themselves*.

Suomalaisille ominainen ”myöhässä, mutta sitäkin innokkaammin” -reaktio johti siihen, että seuraava lp Revenge vietti listalla 37 viikkoa, joista kaksi ykkösenä. Omituisilla sinkuilla säikäyttänyt Savage nousi 12:nneksi ja We Too Are One (1989) yhdeksänneksi. Vuonna 1991 nähtiin nelossijalla Greatest Hits, jollaisia meillä olivat mainittujen lisäksi When Tomorrow Comes**, Thorn in My Side** ja Revival*. Juice Leskisen Missionary Man -suomennos Puhemies kävi sinkkuviitosena 1987.

Lennoxin kahden Top 20 -albumin ja Stewartin Lily Was Here* -instrumentaalihitin jälkeen kaksikko palasi 1999 radiolistan ykköshitillä I Saved the World Today**, mutta Peace-albumi jäi sijalle 22. Lennoxin seuraava sooloalbumi floppasi meillä, ja vuoden 2005 Eurythmics-kooste jaksoi vain 40:nneksi, vaikka sisälsi kaksi uutta kappaletta. There Must Be an Angel elpyi 50 hittiä -listalle vuonna 1997 Leningrad Cowboysin versiona vokalistinaan Veeti Kallio.

Ruotsalaiset jälkitärinät

Kansakunnilla on monenlaisia keinoja selvitä keskikesän uutuuslevypulasta, ja ruotsalaisten keinot ovat yleensä paljon viihdyttävämpiä kuin meillä. He ostavat listojensa kärkeen kokoelma-albumeita ja tuntuvat välillä valikoivan niiden esittäjät aivan umpimähkäisesti. Paikallisten artistien lisäksi heidän tilastojaan ovat 2000-luvulla hallinneet muun muassa Traveling Wilburys, Billy Joel ja Kenny Rogers.

Tämän viikon ykkönen vaikuttaa taas ihanan satunnaiselta: Shakin' Stevensin The Collection. Brittilistoja 1980-luvun alussa hallinnut walesiläinen retrorokkari ei ole tehnyt hittejä vuosikymmeniin eikä huippuaikanaan ollut erityinen ruotsalaissuosikki – muutama singlelistamerkintä ja yksi Top 10 -albumi. Shakin’ Stevens menestyi meillä suunnilleen yhtä hyvin sillä erotuksella, että albumilistasijat jäivät Top 20:n alapuolelle. Voisitteko kuvitella äijää Suomen tämänhetkiseksi ykköseksi? Mitä ihmettä pitäisi tapahtua moisen oikun eteen?

Duo #9: Fintelligens

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Henrik ”Iso H” Rosenberg (s. 1979) ja Kimmo ”Elastinen” Laiho (s. 1981), FIN

Voisi kuvitella, että Renesanssi (2000) oli yksi äänitehistoriamme odotetuimmista esikoisalbumeista. Sitä pohjustaneet singlet Voittamaton*, Kellareiden kasvatit** ja Stockholm–Helsinki** nimittäin myivät kaikki kultaa. Albumi debytoi kuitenkin kolmossijalla Madonnan ja Daruden takana, eikä paalupaikkaa ole suotu duolle myöhemminkään.

Vuoden välein julkaistiin Tän tahtiin (#6, suurin hitti Heruuks?**) ja Kokemusten summa (#3, suurin hitti Sori***). Keväällä 2003 ilmestyi lätkämaajoukkueemme MM-kotikisojen kannustusbiisi Kaikki peliin**, josta yllättäen kehkeytyi Top 10 -radiohitti – siihen asti Fintelligensin ja muun suomirapin soittaminen oli jätetty Radiomafian/Yle X:n vastuulle. Syksyllä tuli Nää vuodet 1997–2003 (#7), jonka biiseistä kymmenellä oli Top 10 -sijoitus singlelistalta.

Iso H julkaisi yhden ja Elastinen kolme soololevyä, ja he ovat tämän sarjan ainoa duo, jonka kumpikin puolikas on tehnyt yksinäänkin Top 10 -albumin. Vuonna 2008 he palasivat yhteen albumilla Lisää (#7), jonka hittianti jäi vähiin – Hoida homma kävi singlelistan 20:ntenä ja Määränpää (ft Lauri Tähkä!) latauslistan sijalla 28. Tämänvuotinen Mikä boogie sen sijaan on kiistatta suurin Fintelligens-hitti ainakin radiossa, ja Mun tie tai maantie -albumin kolmossija sivuaa duon parasta.

Juusto ei ole kesäruokaa

Kyllä listakesään pitää yksi yllätysykkönen mahtua, ja sellaiseksi lopulta sukeutui kalifornialainen Avenged Sevenfold viidennellä albumillaan Nightmare. Edellisissä ei ollut ainesta tilastoihimme, mutta ryhmä nosti pari vuotta sitten profiiliaan soittamalla täällä Iron Maidenin lämppärinä. 14:ntenä debytoiva Lisa Nilssonin kokoelma liikkuu myös yläkanttiin, koska laulajattaren mikään studioalbumi ei ole käynyt Top 20:ssä. Seitsemän vuoden takainen kokoelma eteni kuutoseksi asti Mysteriet-duettohitin stimuloimana.

Markkinoiden hiljaisuudesta kertoo mm. se, että Top 10:ssä on neljä viimevuotista albumia, ja niistä Musen The Resistance saavutti parhaan sijansa koskaan (3). Monen singlelistan kestosuosikin pitkäsoitto ei silti edelleenkään mahdu mukaan. Esimerkiksi Stromaelta ilmestyi jo kesäkuussa ihan varteenotettava Cheese-levy, ja mitä vikaa on Pitbullissa, joka jopa esiintyi hiljattain Helsingin Rautatientorilla?

Duo #10: Kaija Kärkinen & Ile Kallio

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Kaija Kärkinen (s. 1962) ja Ilkka Kallio (s. 1955), FIN

Kärkinen edusti Suomea vuoden 1991 euroviisuissa biisillä Hullu yö, jonka sävelsi pätkittäisissä Hurriganes-pesteissä, Pera & The Dogsissa ja Irock-sooloalbumilla listamenestystä saavuttanut Kallio. Tästä alkoi ammatillinen ja henkilökohtainen suhde, jonka ensimmäinen hedelmä Mustaa vettä ei vielä rekisteröitynyt albumilistalle.

Syksyllä 1994 alkoi tapahtua, kun Menen tähän tuuleen ja Sade etenivät Top 10 -radiohiteiksi. Tammikuussa 1995 julkaistu Sade roikkui albumilistalla puoli vuotta ja myi platinaa, vaikka korkein sija oli 13. Vuotta myöhemmin Täysikuu** nousi 50 hittiä- ja radiolistan ykköseksi ja Lupaus-pitkäsoitto kahdeksanneksi. Suksee jatkui tasaisena yli vuosituhannen vaihteen – parhaan numeron (6) nettosi Noitavoimaa-albumi, jota pohjustettiin hitillä Valkoiset valheet**.

13:ntena käyneen En voi unohtaa – parhaat vuosilta 1991–2001 -kokoelman jälkeen tuli selvä floppi, kun Kymmenen laulua jäi sijalle 39. Kuka saa kyyneleet (2004) pinnisti vielä 15:nneksi ja sen seuraaja Sodassa ja rakkaudessa 28:nneksi, mutta vuoden 2008 Saman taivaan alla jäi ulos Top 40:stä. Vaikka duolla on yhdeksän lista-albumia ja 11 Top 10 -radiohittiä, singlelistalla sitä ei ole koskaan näkynyt.

Kestävyyshirviö

The Fame Monsterin tuplaversio tuntui aluksi vain Lady Gagan The Fame -albumin bonusjulkaisulta, mutta sekä tuplan että sen uudelta levyltä poimittujen sinkkujen jatkuva menestys kasvattaa jalustaa yhä korkeammaksi. Kuka enää edes muistaa alkuperäistä äänitettä? Jos Monster mielletään jo omaksi albumikokonaisuudekseen, se alkaa olla yksi pophistorian hittipitoisimmista ja menee monien greatest hitsienkin ohi.

Kolme sen kappaleista (Poker Face, Bad Romance ja Alejandro) on noussut Suomessa sekä single- että radiolistan ykköseksi. Lisäksi Just Dance, Paparazzi, Lovegame ja Telephone on nähty singletilaston 12 parhaan joukossa. Radiolistalla Telephone oli kymmenes ja Paparazzi yhdestoista. Pieni kauneusvirhe tuossa – Lauri Tähkä & Elonkerjuun Tuhannen riemua saa pitää paikkansa ainoana albumina, josta on lohkaistu viisi Top 10 -radiohittiä.

Jatkuvasta listakärjessä tai sen tuntumassa sinnittelystä huolimatta The Fame Monster ei ÄKT:n väliaikatietojen mukaan ole vuoden tukkumyydyin ulkomainen albumi, vaan selvähkösti sen edellä on R-kioskikampanjalla kaupattu AC/DC:n Iron Man 2. R-myyntiä ei nykyisin huomioida virallisella listalla (kymmenisen vuotta sitten se oli jonkin aikaa mukana), joten AC/DC:n parhaaksi sijaksi jäi viitonen. Jos Iron Man 2 olisi saanut ansaitsemansa paalupaikan, bändillä olisi ainoana listanimenä Suomen ykkösalbumeita neljältä vuosikymmeneltä.