perjantai 1. tammikuuta 2010

Tinaa ja nikkeliä

Uusi vuosi, uusi ilme. Hyvää sitä! Oikeanpuoleista saraketta oli pakkokin muokata Yle-pestin loputtua, mutta se jää keskeneräiseksi ainakin siihen asti, kun Suomien uusien listojen nettikoti paljastetaan. Laitoin myös linkkejä omiin vuosilistoihini ja muutamiin blogeihin/podcasteihin.

Lataus- ja sen myötä singlelistan tämänviikkoinen väliin jättäminen oli siinäkin mielessä kurja veto, että suuren maailman edistyneemmissä latauskulttuureissa juuri joulunpyhät ovat osoittautuneet uudeksi kultakaivokseksi. Lahjaksi tulleisiin soittimiin on saatava heti sisältöä, etenkin jos pukki muisti myös lahjakortilla. Nyt emme saa tietää, onko ilmiö rantautunut Suomeen.

Kiinnostavahko viimeaikainen hitti (singlelistan 12:s, radiolistan yhdeksäs) on Nickelbackin Burn It to the Ground. Bändihän myy koko ajan hävyttömästi Amerikassa, mutta täällä osakkeet putosivat jo vuosia sitten. Burn It to the Ground on neljäs single yli vuoden takaiselta Dark Horse -albumilta, joka jäi meillä lähtötelineisiinsä – samoin kuin sen kolme aiempaa lohkaisua.

Voisi siis ajatella, että biisi on menestynyt omilla ansioillaan, bändille epätyypillisellä riuskuudella ja energialla. (Sanat ovat yhä kauheat.) Olen pitkään kuvitellut, että Hyvän Ja Pahan Kanadalaisuuden Akselin ääripäitä edustavat Corner Gas ja Nickelback, mutta olisiko kuvitelmia syytä tarkistaa? (Tarkistin jo. Ei syytä muutoksiin.)

1 kommentti:

  1. Burn It to the Ground on ollut soitossa ainakin parin alemman tason joukkueen lätkäpeleissä sisääntulo/maalibiisinä joten ilmeisesti energia puree.

    VastaaPoista