torstai 23. huhtikuuta 2009

Re-entry tai uutuus, c’est la vie

Joinakin viikkoina Suomen lataus- ja singlelistat näyttävät lähes identtisiltä, jos markkinoilla ei ole vahvasti myyviä cd-sinkkuja. Nyt Top 20:ssä on vain yksi äänite (Reino and the Rhinosin ep Nuoret siivet seitsemäntenä), jota ei löydy latauslistalta. Muutamalle muulle cd:t tuovat pieniä sijaparannuksia pelkkiin tiedostohitteihin verrattuna – esimerkiksi Flo Ridan Right Round on latauslistan kuudes, yhteislistan kolmas.

Jos levyjen järjestys ei eroa, niin muunlaista vaihtelua voi kyllä havaita. Singlelistalla ykkösenä debytoineen Cheekin jälkeiset uudet tulokkaat Anna Puu (C’est la vie, 4) ja Lily Allen (Fuck You, 5) ovatkin latauslistalla re-entryjä. Ne kävivät kaksi viikkoa sitten sijoilla 27 ja 24.

USA:ssa ennätysnopeasti kaupaksi käynyt Right Round on viihtynyt meidänkin kärkikarkeloissamme pitkään ja edennyt myös radiosoittolistan kärkikymppiin. Se on jo vuoden yhdeksänneksi myydyin sinkku, mutta mihin jäi Top 40:stä herran pitkäsoitto R.O.O.T.S. (Route of Overcoming the Struggle)? No, ei kovin kauas, mutta Right Roundin viikkomyynnillä olisi noustu albumilistallakin 15:nneksi.

3 kommenttia:

  1. Missä noita cd-muotoisia sinkkuja vielä myydään, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla? Osaako kukaan kertoa?

    Ostin ennen paljonkin sinkkuja, mutta homma lässähti täydellisesti kun Anttila lakkasi yrittämästä tuolla saralla. Kun ei tavaraa ole tarjolla, on paha ostaa. Siirryin irtobiisien kohdalla iTunesin asiakkaaksi, mutta yhä tekisi mieli kartuttaa myös singlekokoelmaa.

    Keravalla on Dance Window, mutta mistä muualta sinkkuja voi ostaa?

    - PM

    VastaaPoista
  2. En ole vähään aikaan sinkkuja ostanut, mutta kyllä niitä luulisi levykaupoista saavan. Helsingissä esim. Kletaisesta jäänsärkijästä, Stupidosta, Tunnelin levystä tai Äxästä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä ainakin Tunnelin ja Kampin Anttilat myyvät sinkkuja, ainakin niitä suosituimpia ihan cd-muodossa.

    VastaaPoista