tiistai 15. tammikuuta 2008

Nova Control

Music Controlin kokoama Suomen airplay-lista eli vuodenvaihteen sellaisessa hajaannuksessa, että mahdottomalta vaikuttanut pääsi tapahtumaan: Rihannan Don’t Stop the Music nousi ykköseksi, vaikka ei ollut Radio Novan soittolistalla. Tuo soittolista säätelee näet tilastoa niin vahvasti, että sille pääsy nosti tällä viikolla Lauri Tähkä & Elonkerjuun Kimpale kultaa -biisin 38. sijalta viidenneksi ja HIMin Bleed Wellin 41. sijalta seitsemänneksi.

Nova-dominanssi perustuu suuriin kuuntelijalukuihin ja noin kymmenen uutuusbiisin tiheisiin soittomääriin. Mutta jos listaa katsoo kokonaisuutena, suurempi osa soittopisteistä on peräisin NRJ:ltä, koska se soittaa lähes pelkästään uutuushittejä. Pääkaupunkiseudun kuuntelijatutkimuksissa Novan osuus on pudonnut kymmeneen prosenttiin, mutta se lienee muualla maassa suurempi.

Top 20 -kynnyksen yli pääsi äskettäin niinkin yllättävä kappale kuin Mokoman Marras – YleX:n ja Radio Rockin ansiosta. Biisi auttoi ratkaisemaan minua askarruttaneen ongelman: kun Maija Vilkkumaan Kesä oli 50 hittiä -listalla, sen nimi muuttui aina listan nettiversiota tehdessä mystiseksi numerosarjaksi. Tajusin lopulta miksi, kun Marras teki saman tempun. Tajuatko sinä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti