keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Kaksi elämää: Bomfunk MC's

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Bomfunk MC's on kansainvälisen maineensa takia melko vertailukelvoton sarjan muiden osallistujien kanssa, mutta pääsi mukaan päivän paluu-uutisen takia. Ja jos jättää huomiotta Sen Yhden Hitin, yhteisstriimit ovat jokseenkin kotimaanmarkkinoiden kokoisia. Olisi kyllä kiva tietää, onko Freestylerin osuus pelkistä suomalaissoitoista yhtä muhkea – maailmanlaajuisestihan se peittoaa kevyesti kaikki muut biisit yhteensä, vaikka bändi sentään levytti kolme albumia.

Tuotannon laajuus huomioiden suosion jakautuminen listapisteissä ja striimeissä on yllättävän samanlainen. Poikkeuksena Uprocking Beats, joka meillä oli ensihitti ja maailmalla Freestylerin seuraaja lähes kaksi vuotta myöhemmin. "Flopanneen" kolmosalbuminkin sinkut on muistettu ihan hyvin, lähes kakkosalbumin veroisesti.

Bomfunk MC's – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
1

FREESTYLER  
1999
••••
54 020 000
2
4

(CRACK IT) SOMETHING GOING ON
2002
•••
2 393 000
3
8

HYPNOTIC
2004
•••
733 000
4
7

LIVE YOUR LIFE
2002
•••
838 000
5
3

SUPER ELECTRIC  
2001
•••
1 507 000
6
5

B-BOYS & FLYGIRLS  
1999
••
2 277 000
7
10

OTHER EMCEE'S  
2000
375 000
8

NO WAY IN HELL  
2004
269 000
9
11

ROCKING, JUST TO MAKE YA MOVE  
1999
333 000
10

BACK TO BACK
2002
110 000
11
9

SKY'S THE LIMIT
1999
492 000
12
6

TURN IT UP
2005
1 226 000
2

UPROCKING BEATS 
1998

1 682 000
12

ROCK, ROCKING THA SPOT
1999

283 000

2 kommenttia:

  1. Ei ihme että vain Freestyler on kerännyt kunnon spotify soittoa ulkomailta. Toinen albumihan oli täysi floppi ulkomailla eikä se kolmas tainnu sijoittua albumilistalle misaään muualla kuin suomessa? Legendaarinen bändi silti ja paluu uutinen keikoille on monen vuoden unelma ollut yaärifaneille :)

    VastaaPoista
  2. Freestyler oli yhtä kuin kappaleesta tehty video ja sen kauniskasvoinen poika joka teki biisistä hitin. Ja hyvä biisihän se on. Mutta ei sitten muuta.

    VastaaPoista