torstai 13. syyskuuta 2018

Kaksi elämää: Meiju Suvas

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Meiju Suvas on valitellut, että hän ei tunnu kelpaavan Vain elämää -ohjelmaan, mutta Kaksi elämää -sarjaan hän nipin napin kelpasi – kun kaivoi 50 hittiä -listan sijoja 41–50, jotka olen arkistokriteeristöstäni poistanut. Spotifysta löytyi ihan käypiä lukuja, vaikka Suvaksen koko tuotanto yhteensäkään ei ole striimannut niin paljon kuin hänen vierailunsa Teflon Brothers -hitillä Seksikkäin jäbä (6,5 miljoonaa).

Pure mua on ihmetyttävän ylivoimainen miljoonalukuineen, ja tilasto kertoo myös jotain 1980-luvun alun käännöshittimurroksesta. Kun Suvas ehti mukaan, käännökset eivät enää kiinnostaneet singleyleisöä. Nyt hänen tuolloiset versionsa maailmanhiteistä ovat kuitenkin hyvin esillä: Viet itsekontrollin (Self Control), Ota kii (You're My Heart You're My Soul) ja alkuperäistekstin murhaavasti latistanut Kun lähdet armeijaan (You're in the Army Now).

Meiju Suvas – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
2

TAHDON SINUT
1982
••
427 000
2
6

TÄÄ ONNEA ON
1982
124 000
3

ÄLÄ SELITÄ VAAN SILITÄ MUA  
1994
53 000
4

A HUU-A HEIJAA
1982
30 000
5
1

PURE MUA
1991
1 690 000
6

YKSI JA AINUT  
1998
12 000
7

OMA MAAILMA  
1993

26 000
8

SUKELLA SIELUUN ASTI 
1996

25 000
9

LOOTUSKUKKA
1984

8 000
10

YSTÄVÄSI AINA 
1994

36 000
11
4

KAUNOTAR JA KULKURI
1993

153 000
12

MINUT RIISUIT
1993

7 000
3

KUN LÄHDET ARMEIJAAN
1983

204 000
5

PYJAMAS PÄÄLLE MÄ PAAN
2012

139 000
7

VIET ITSEKONTROLLIN
1984

100 000
8

MISSÄ MILLOIN VAAN
2012

99 000
9

MUUKALAINEN
1983

83 000
10

PIDÄ MUSTA KIINNI
1983

68 000
11

OTA KII
1985

66 000
12

MEIDÄN ILTA
2018

62 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti