Tänään klo 14 julkistettavalle albumilistalle on luvassa samanlainen sesonkihuuhtelu kuin menneen viikon hittilistoille. Vaikka edellinen tilasto ilmestyi uudenvuodenaattona, siinä olivat vielä joululevyt vahvasti mukana – jopa vahvemmin kuin edellisellä viikolla. Tulee mieleen, että jouluviikon listan deadlinea on ehkä käytännön syistä aikaistettu ja lahjaostosten loppukiri tästä syystä tilastoitunut myöhemmäksi.
Viikko sitten kärkeen harppasi näyttävästi kaksi joulualbumia, eri esittäjien Joulu (12–1) ja Sian Everyday Is Christmas (9–2). Nyt on syytä varautua siihen, että listan kärkikaksikko putoaa historiallisesti saman tien ulos. Noin korkealta on aiemmin poistuttu vain niinä aikoina, kun levyjä hiukan sattumanvaraisesti siirrettiin midprice-listalle, mutta sitä mahdollisuutta ei enää ole. Ja aika varmaahan on, että kumpikin putoaja palaa kuvioihin taas ensi jouluna.
1990-luvulla vuoden alkuviikoille piisasi aina toiveikkaita albumitulokkaita, jotka jahtasivat helppoja listasijoja levymyynnin äkisti romahdettua. Sitten 2000-luvulla tammikuun levyalet veivät tuon helppouden mennessään, mutta nykykuviossa voisi taas olla saumaa yllätyksille. Koska viime listalla oli lähes 20 joulualbumia, tänään niiden tilalle tulee väkisinkin paljon re-entryjä. Tuleeko ensikertalaisia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti