Viime aikojen sitkeimpänä listaroikkujana on pidettävä Camila Cabellon Havanaa, joka on viettänyt Striimatuimmat-listalla 23 viikkoa käymättä koskaan 9. sijaa ylempänä. Viime viikolla se paransi taas asemiaan 14:nneksi. Täten ei ollut jättiyllätys, että Cabellon esikoisalbumi Camila debytoi eilen kakkossijalla – eikä sekään, että ns. fyysiseltä albumilistalta hänen nimeään on turha hakea.
Cabello oli mukana USA:n X Factorin läpilyömässä lauluviisikossa Fifth Harmony, jonka 7/27 kävi albumilistamme kahdeksantena kesäkuussa 2016. Täten hänelle aukesi nyt ovi siihen verrattain harvalukuiseen artistiryhmään, joka on tehnyt Suomen Top 10 -albumin sekä soolona että yhtyeen jäsenenä.
Camila Cabello täyttää maaliskuussa 21 vuotta. Liittyikö hän yllämainittuun eliittiin nuorempana kuin kukaan muu? Ainoat mieleeni tulevat keskenkasvuisemmat tapaukset ovat tulkinnanvaraisia. Pikku G kävi kahdeksantena rapkollektiivi Royal Familyn riveissä, mutta en pidä sitä aivan samana – enkä sitäkään, että Idols-löydöt täyttivät sopimusehtonsa laulamalla finalistien yhteislevyllä ennen omia hittejään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti