Joistakin postauksistani käy varmaan ilmi, että olen pikku hiljaa järjestellyt vuodesta 1960 alkavaa hittiarkistoani monenlaisiksi kokonaisuuksiksi. Facebookissa julkaistujen Top 30 -listojen ohella kasassa on eritellympiä Top 12 -laskelmia, joiden yksi teema ovat säveltäjät ja sanoittajat. En vielä tiedä, missä niitä julkaisen, mutta kerron tässä yhdestä esimerkistä, johon törmäsin pari päivää sitten.
Olen keskittynyt viime vuosisadan biisintekijöihin, koska heidän ansioluettelonsa ovat paljolti ”valmiita” – niitä ei tarvitse päivittää kuin coverversioiden myötä. Tärkeimmät alkavat olla koossa (lähes 60 yhteensä), mutta joskus yhä osuu silmiin tekijä, jota tekee mieli tutkia: tulisiko tusina listahittiä täyteen? Se on yllättävän vaativa numero, ikävän usein jää yhtä tai kahta vaille.
Huomasin Bob Crewen nimen toistuvan aika moninaisissa yhteyksissä: Lady Marmalade ja Silence Is Golden eivät edusta ihan samaa genreä. Kun mies kolmisen vuotta sitten kuoli 83-vuotiaana, hänet otsikoitiin The Four Seasonsin lauluntekijäksi. Four Seasons ei koskaan noussut Suomen listoille, mutta Crewe teki sen verran muillekin ja biisejä on versioitu niin ahkerasti, että sain lisätyksi kokoelmiini uuden Top 12:n. Se edellytti Pet Shop Boysin medleysinglen mukaanottoa, mutta hei – sen krediiteissä lukee Crewe.
Bob Crewen biisejä Suomen hittilistoilla
1. Darts: Daddy Cool / The Girl Can’t Help It •••• 1978
2. Christina Aguilera, Lil' Kim, Mya & Pink: Lady Marmalade ••• 2001
3. Tapani Kansa: Rokkivaari Hotanen ••• 1978
4. Labelle: Lady Marmalade ••• 1975
5. The Tremeloes: Silence Is Golden •• 1967
6. Hurriganes: Tallahassee Lassie •• 1975
7. Pet Shop Boys: Where the Streets Have No Name (Can’t Take My Eyes Off You) • 1991
8. Boys Town Gang: Can’t Take My Eyes Off You • 1983
9. Bay City Rollers: Bye Bye Baby • 1975
10. Matchbox: Buzz Buzz a Diddle It • 1980
11. Shooting Party: Let’s Hang On 1990
12. The Walker Brothers: The Sun Ain’t Gonna Shine Anymore 1966
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti