sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Ranskalainen Johnny

Suomi 100 -juhlapäivänä Ylen teksti-tv:n aloitussivun neljän pääotsikon joukkoon mahtui uutinen Johnny Hallydayn kuolemasta. Helsingin Sanomat on tehnyt aiheesta kolme isoa nettijuttua, joiden kaikkien otsikossa mainitaan miehen olleen ”Ranskan Elvis”.

74-vuotiaana kuollut Hallyday oli koko uransa ajan Ranskassa ilmiömäisen suosittu rekisteröiden 35 Top 10 -singleä. En siteeraa sitä paljon siteerattua albumien kokonaismyyntimäärää, koska ne ovat useimmiten hyvin kyseenalaisia. Mutta minä en osaisi kylmiltäni nimeltä ainoatakaan miehen hiteistä, eikä hän koskaan käynyt lähelläkään Suomen listoja. Jyrki Hämäläisen näkyvästä fanituksesta huolimatta Hallydayn tiesivät Suomessa vain ne, jotka olivat kosketuksissa ranskalaiseen kulttuuriin.

Normaalisti ihmettelisin tässä kohtaa median lokalisointikyvyttömyyttä tai sitä, miten häkellyttävä läpäisyvoima niinkin lattealla epiteetillä kuin ”Ranskan Elvis” voi olla (etenkin kun oikea suomennos olisi ”ranskalainen Elvis”). Mutta enemmän pohdituttaa, miksi Hallydayllä ei ollut maailmanhittejä. Onhan nyky-Euroopassa sangen erikoista, että jättisuosio rajautuu noin tiukasti kielialueen mukaan.

Ranskankielisiä biisejä on näkynyt listoillamme maailman sivu, eikä läheskään kaikilla ollut mitään tekemistä euroviisujen kanssa. Hallyday olisi voinut missä uransa vaiheessa tahansa liittyä seuraavaan joukkoon, joka on poimittu aikajärjestyksessä hittiarkistostani. Löytyy niitä kosolti muitakin, etenkin viisuja/viisulaulajia.

Édith Piaf: MILORD •• 1960
Les Chats Sauvages: TWIST À SAINT TROPEZ • 1963
Jane Birkin & Serge Gainsbourg: JE T'AIME MOI NON PLUS ••• 1969
Sylvie Vartan: LA MARITZA ••• 1970
Michel Delpech: POUR UN FLIRT ••• 1972
Joe Dassin: TAKA-TAKATA •••••• 1973
Jeanette: PORQUE TE VAS •• 1977
Desireless: VOYAGE VOYAGE • 1987
Jordy: DUR DUR D'ÊTRE BÉBÉ! •• 1993
Sash!: ENCORE UNE FOIS ••• 1997
Alizée: MOI LOLITA • 2002
In-grid: TU ES FOUTU •• 2003
K-maro: FEMME LIKE U ••• 2005
Stromae: ALORS ON DANSE •• 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti