31.12.2007 julkaisin tässä blogissa ensimmäisen tekstini, joka on sittemmin saanut kolmattatuhatta seuraajaa. Myös seuraajilla on ollut seuraajia, siis lukijoita, tasaisen kasvavasti. Kiitos siitä kaikille, etenkin kommentoijille. Poimin tapauksen kunniaksi kultakin toimintavuodelta yhden tekstin, ja ne yhdessä pyrkivät summaamaan sen, mistä aiheista täällä on innostuttu ja marmatettu.
Hienoja ja hienonnettuja hetkiä (13.10.2008)
Kun artistit itse suurentelevat mediassa listasaavutuksiaan, siitä kuuluu huomauttaa, koska niin harva muu sitä tekee.
Britannian ulkopuolinen universumi (27.4.2009)
Vanhoja vääryyksiäkin voi silloin tällöin muistella, jos tuntuu etteivät ne ole riittävän hyvin tiedossa.
Huominen on tuulinen (6.1.2010)
Vuosikymmenen käännekohtia oli virallisten listojen laadintavastuun siirtyminen Yleltä Musiikkituottajille uusine teknologioineen. Tästä riitti jutunjuurta.
Huh huh mikä yllätysykkönen! (14.3.2011)
Klikkiotsikot olivat tuolloin verrattain uusi ilmiö, suomimuusikoiden maailmanvalloitusten liioittelu sen sijaan ei.
Olisiko viitonen ykkönen? (4.9.2012)
Vaikka 50 hittiä -lista tavallaan jatkoi elämäänsä hittivuosilaskelmissa, joskus sen olemassaololla leikitteli myös viikkotasolla – kun striimimittauksen tultua eri listojen sisältö välillä poikkesi paljonkin toisistaan.
Hela maratontaulukko (9.5.2013)
Tämä lähes 50 vuotta kattava laskelma on mennyt muutamassa vuodessa jokseenkin uusiksi, kun kuuntelun dominoima albumilista tuottaa ennätysroikkujaa ennätysroikkujan perään.
Monenlaisia voittajia (6.5.2014)
Uusi erikoistehoste: infografiikka! Sen sijaan 1960-luvun listatapahtumista en vielä tiennyt läheskään niin paljon kuin nyt.
Palkki- ja piirakkataivas (3.2.2015)
Vaikka Spotifyn listaraportointi on kaikin puolin kiitettävää, jostain olemme joutuneet luopumaankin ajan saatossa. Vai löytyykö näitä taas jostakin?
Tiedonkeruu meni vihkoon (6.9.2016)
Jokunen henkilökohtaisempikin muistelo vuosikymmeneen mahtuu. Lapsuudenkodin tyhjentämisestä on yli vuosi, mutta haikeus jatkuu. Näköjään lupailin palaavani tämän tekstin teemaan, jotenkin unohtui.
Albumi kuolee, patsas jää (23.3.2017)
Albumin ja albumilistan käsitteitä muokkaavat sekä luonnollinen kehitys että manipulointi. Jatkamme tilanteen tarkkailua.
Tein myös merkkipäivän kunniaksi Spotify-soittolistan. 50 hittiä kymmenen vuoden ajalta, olkaa hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti