tiistai 26. joulukuuta 2017

Kaksi elämää: Aki Sirkesalo

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Aki Sirkesalo räätälöi soolouransa alun taitavasti sikäläisen radiokenttämme tarpeisiin ja oli täten miltei vakiovieras 50 hittiä -listalla. Singlemyynnin vähäisyys esti jättihittien syntymisen, mutta mies kävi tutuksi sekä Radio Suomen, Radiomafian että paikallisradioiden kuuntelijoille.

Hänen musiikkinsa kaksi elämää muistuttavat toisiaan keskimääräistä enemmän – tusinoissa on kymmenen samaa kappaletta – mutta eroja silti löytyy. Ainoana miljoonasarjaan on striimannut Lisa Nilsson -duetto Mysteriet, joka vuonna 2013 nousi uudelleen framille Voice of Finland -ohjelman ansiosta. Ainoa singlelistamenestys Pelkkää kuvitelmaa taas on menettänyt asemiaan Sirkesalo-katalogin arvoasteikossa.

Aki Sirkesalo – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
2

NAISPAHOLAINEN  
1995
•••
473 000
2
12

PELKKÄÄ KUVITELMAA  
1995
••
110 000
3
9

ENKELEITÄ ONKO HEITÄ  
2001
••
126 000
4
8

TULE MUN LUO  
2001
••
150 000
5
6

SEKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ  
1996
••
273 000
6
7

KISSANAINEN  
1998
••
173 000
7
4

PAREMPAA AIKAA  
2005
315 000
8
3

PUNATUKKAINEN  
1998
338 000
9
1

MYSTERIET (MYSTEERI)
2003
1 173 000
10
10

HIKINEN ILTAPÄIVÄ  
1994
125 000
11

TOIJALAN TAKANA  
2002
106 000
12

MISSÄ BETONI KASVAA  
1996
48 000
5

MULLONIKÄVÄSUA 
2004

284 000
11

MUSTANKIPEE 
1994

117 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti