keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Historiaa haarukassa

Vain elämää -ohjelman musiikkibisneksellinen hyödyntäminen turvaa nyt uuteen strategiaan: kaikki kuusi ekan jakson esitystä laitettiin saman tien jakeluun. Takavuosinahan niitä annosteltiin valikoidusti, mikä luultavasti auttoi muutamaa biisiä (Sata salamaa, Naurava kulkuri) nousemaan massasta merkittäviksi hiteiksi. Nyt on riskinä se, että vahvastikin käyntiin lähtenyt hitteys jää nopeasti saman artistin uusien tarjoomusten varjoon.

Riski toteutuu jos toteutuu näkyvimmin Mikael Gabrielin kohdalla – Pauhaava sydän näet on johtanut selvästi Spotifyn ohjelmanjälkeisiä päivälistoja. Yllättävän hyvin vastaanotettiin myös Chisu ja Anna Puu siihen nähden, että kummankaan viimevuotisilta albumeilta ei löytynyt suoratoistohittejä. Polte ja Suudellaan lisäsivät kuunteluitaan vielä neljäntenäkin päivänä (klikkaa oheinen graafi isommaksi), kun Gabrielin nousu jo taittui. Suvi Teräsniska, Hector ja Mikko Kuustonen lähtivät lievään laskuun jo toisena päivänään.

Kuustosen Saat syttymään tuskin mahtuu striimatuimpien Top 50 -viikkotilastoon, eli miehen tuorein listahitti on vastakin alkuvuodelta 2007, jollei latauslistalla tapahdu jotain. Mutta Hectorin Tyttörukka voi netota  striimisijoituksenkin ja päätyä osaksi historiallista saavutusta. Hectorista tulisi ensimmäinen artisti, jonka vanhimman ja uusimman ennenjulkaisemattoman hitin aikaeroa olisi yli 50 vuotta. Edes Katri Helena ei ole siihen yltänyt, vaikka saikin Vain elämään avulla yhden täpärän latauslistamerkinnän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti