maanantai 6. tammikuuta 2014

Joulua voidaan jatkaa


Loppiainen on todellakin osa jouluaikaa, ainakin Suomen albumilistalla. Eilen julkaistu Top 50 kuvastaa vahvasti kahden viikon takaisten viimeisten lahjanostopäivien menekkiä. On syytä olettaa, että tuo tilasto koottiin jo jouluviikolla, koska tuolloin oli saatavilla infoa myös Rumban erikoisliikelistaa varten – viime viikolla ei.

Mutta takerrutaan nyt vielä teemaan yhdestä kulmasta. Midpricelistalla nimittäin roikkuu yhä Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen, jolle on merkitty 66 läsnäoloviikkoa. Kyllä, 66, sesonkiäänitteelle. Niitä on haalittu vuodesta 2003 lähtien, 5–8 viikkoa kerrallaan. Ykkösviikkoja on kertynyt 26, mutta ei yhtään enää vuoden 2009 jälkeen. Varsinaisella albumilistalla sen korkeimmaksi sijaksi jäi kuusi vuonna 1998.

Ensimmäisen versionhan julkaisi Flamingo jo vuonna 1988, mutta kestokysynnän kohteena on Warnerin täydennetty ja osin uudelleen äänitetty albumi. Paljonko sitä on ostettu yhteensä? Muistiinpanoni panevat epäilemään, että Musiikkituottajien tietoja ei ole ihan joka vuosi muistettu päivittää. Nyt summaksi kerrotaan 167.788, mutta 200 tuhannen raja lienee jo paljon lähempänä. Levy kuuluisi kaikkien aikojen myyntilistan top viiteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti