Hyvä ennustus

Jos mediassa olisi kiinnostusta nostaa Suomen listatapahtumia kansan silmiin, tällä viikolla olisi voinut mässäillä mehevällä asetelmalla, eli Samuli Edelmannin ja Juha Tapion yhtäaikaisilla julkaisuilla. Yhteneväisen suosiokäyrän ja kohderyhmän lisäksi vertailuja olisi voinut höystää pohjustushittien lähes-samannimisyydellä – Ei mitään hätää ja En mitään, en ketään kävivät molemmat radiolistan kakkossijalla.

Tietenkään reaalitilanne ei yleensä ole noin yksi- tai kaksioikoinen, ja nytkin lopputuloksissa herrojen väliin kiilasi edellisellä albumillaan ykköseksi yltänyt Opeth. Vaikka Juha Tapiolla on kolme platinalevyä, niistä vain yksi saavutti listakärjen ja sekin vasta levyalen ansiosta. Kolmoseksi jätetyllä Edelmannilla on yhteensä 12 ykkösviikkoa kolmella eli pitkäsoitolla.

Tori Amos (8) ja Josh Groban (20) käänsivät konserttivierailuineen käyränsä nousuun – tosin ovat joskus päässeet korkeammallekin (7 ja 6). Odotukset Kemopetrolin (12) sijoituksen suhteen olivat sekalaiset. Koska viisi edeltäjää nousivat ylemmäs (sijat 1–11), Laura Närhen soolomenestys ei näytä bändiä avittaneen, mutta toisaalta A Song & A Reason olisi pitkähkön tauon takia saattanut myös flopata kunnolla.

Vaikka Kasabian on julkaissut neljä Britanniassa loistavasti menestynyttä albumia, se on meillä ensikertalainen sijalla 32. Niin ovat myös saksofonihitti-ihme Alexandra Stan (27), suomalaiset French Films (30) ja Mors Subita (42) sekä japanilainen Church of Misery (38). Albumilistan vilkkaus ei edelleenkään heijastu singlepuolelle, jonka ainoa uutuus on LMFAO:n Sexy and I Know It kahdeksantena.

Radiossa Ehtii Myöhemminkin

Music Control -radiolistan uusi ykkönen on Moves Like Jagger, jota peesaavat The Adventures of Rain Dance Maggie ja Set Fire to the Rain. Ensimmäistä kertaa 14 kuukauteen kärkikolmikko on siis ulkomaalainen, mutta Top 20:ssä on yhä Suomi-enemmistö. Erityisesti Maroon 5 & Christina Aguilera -yhteistyöhön on retkahtanut Radio Aalto, jonka rotaatiot alkavat jo olla teinikanavatasoa, 37 kertaa viikossa.

Top 100 -radiolistan pohjasijoilla kuplii usein biisivanhuksia, jotka joskus pulpahtavat 40 parhaankin joukkoon kuten nyt Egotripin Matkustaja 37:nneksi. Harvoin nousuille on osoitettavissa niin ilmeinen syy kuin nyt sijalle 52: siihen loikkasi kaukaa alhaalta Losing My Religion. Levyn ilmestyessä 20 vuotta sitten meillä ei laadittu varsinaista valtakunnallista radiolistaa, mutta Discopressin paikallisradiolista oli huomattavasti nykyistä vireämpi. Siinä kuitenkin juhlivat muut nimet kuin R.E.M.

Pakko katsoa 15: Black Lodge

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Moni näyttelijä esiintyi musiikkivideoissa ennen kuuluisuuttaan. Tunnetuimmat esimerkit lienevät Courteney Cox tanssimassa Bruce Springsteenin kanssa 1984 ja Jennifer Lopez hengailemassa Janet Jacksonin kaveripiirissä That’s the Way Love Goes -videolla 1993. Nuori Emma Thompson näytteli myös 80-luvulla Carmelin promossa It’s All in the Game. Ja sitten on harmillisen harvoin nähty Depeche Moden Halo (1990), jossa koikkelehti 19-vuotias Jennifer Butala. Jaa kuka?

Samainen Butala näytteli myös Anthraxin Black Lodge -videolla vuonna 1993, aika kauan ennen kuin löi läpi Jenna Elfmanina tv-sarjassa Dharma & Greg. Anthrax teki biisillään kunniaa Twin Peaksille ja sai jopa sarjan musiikin luoneen Angelo Badalamentin soittamaan sille, eikä videossakaan ole säästelty muuta kuin itse bändiläisten läsnäoloa. Aika tekorankkaa hömppää siitä silti kehkeytyi.

Ei video siis oikeasti ole pakkokatsottava muille kuin Elfman- ja Anthrax-faneille, mutta otin sen esille kahdesta syystä. Toinen on tietysti Anthraxin voitokas listapaluu pitkältä tauolta ja toinen se, että täältä saadun vihjeen ansiosta sain lopulta jäljitettyä tärkeän osan Radio Cityn vuonna 1993 laatimista myyntitilastoista. Black Lodge ei noussut Radio Ykkösen kokoamalle viralliselle Top 20 -singlelistalle, mutta City mittasi sen peräti sijalle seitsemän.

Hitautta vai suuruutta?

Singlelistan tapahtumien hidastuminen myynnin painotuttua cd-sinkuista latauksiin on tuskin jäänyt keneltäkään huomaamatta. Jossain vaiheessa staattisuus alkaa häiritä: pitkät ykkösputket ovat ihan luonnollisia, mutta nyt esimerkiksi seiskasijaa on pitänyt kuusi viikkoa peräkkäin esitys nimeltä Danza Kuduro. Tuo alkujaan yli vuosi sitten ilmestynyt biisi on julkaistu monissa muodoissa milloin Don Omarin, milloin Lucenzon pääesiintyjänä mainiten.

Juuttuneisuutta voi verrata suoraan vaikkapa niin, että kun vuosi sitten Top 30 -sinkun keskimääräinen listaviikkomäärä oli 10,9, niin tällä viikolla se on 13,3. Ilmiötä voi seurata myös finnishcharts.comissa, jossa ylläpidetään vuoden 1995 puolivälistä lähtien listaviikoista ja sijoituksista ynnättyjä pisteitä eniten keränneiden sinkkujen Top 100 -tilastoa.

Minä vuonna listalle nousseita biisejä mahtuu tuohon sataseen eniten? Vuonna 2010. Seuraavina tulevat 2008 ja 2009, mutta viimeinen lataukseton listavuosi 2006 ei ole saanut yhtään edustajaa. 2011 kiivennee myös kärkikahinoihin – esimerkiksi yhä 12:ntena roikkuva Poika (saunoo) on jo kerännyt tuossa ”all time” -laskelmassa sijalle 21 edellyttävät pisteet. (Tätä kirjoitettaessa uusinta listaa ei ole vielä päivitetty mukaan, joten laskin sille itse kolmen pykälän parannuksen.)

Toistuva painajainen

Dream Theater muistuttaa yhdessä suhteessa suuresti albumilistan kärjestä sysäämäänsä Klamydiaa: se saavutti ensi kertaa ykkössijan (Black Clouds & Silver Linings, 2009) vasta 15 vuotta listadebyyttinsä jälkeen, mutta toisti tempun heti seuraavalla pitkäsoitolla. Amerikkalaisbändi kävi kahdella yrittämällä kakkosena ennen paalupaikkaansa, kun Klamydia kävi vain kerran.

On tyypillistä, että pitkään edestakaisin listaa seikkailleiden läpimurtolevyjen seuraajat loikkaavat oitis paljon edeltäjiään korkeammalle, ja nyt ilmiötä myötäili Tuure Kilpeläinen viitossijallaan. Kiinnostavampi uutuus heti perässä on viimeksi vuonna 1998 tilastoitunut Anthrax: vaikka bändille kertyi takavuosina neljä Top 10 -sijaa, Worship Music peittosi ne kaikki debytoituaan kuutosena.

Mannan asemien koheneminen neljän vuoden takaisesta 33. sijasta 14:nneksi tuskin hätkähdyttää ketään, mutta tiesittekö, koska Alice Cooper oli viimeksi noin korkealla (17) kuin nyt? Vuonna 1994. Welcome 2 My Nightmare -nimi viittaa vuoden 1975 albumiin, joka tuttuudestaan huolimatta jäi aikanaan Suomessa 23:nneksi ja oli 12 vuoden ajan miehen viimeinen listamerkintä.

Myös Primus (21) teki paluun 1990-luvulta, mutta kolme vuotta Cooperia vanhempi Eric Clapton on 2000-luvullakin jaksanut sulloa seitsemän albumillista ennenjulkaisematonta musiikkia Top 20:een, tosin usein äijäkavereiden tukemana. Nyt sijalla 33 messissä on Wynton Marsalis, ja edelliset kimppalevyn tekijät olivat J.J. Cale (2006, #14) ja B.B. King (2000, #11).

Biisit ja nimet pakettiin

Kun eilen tuli mainittua Yö ja aihetta lienee lähiviikkoina vaikea välttää, niin hoidetaan pois alta – sen kunniaksi, että tuoreen radiolistan korkein uutuus 22:ntena on Yön Tällaisina aikoina. Se sysäsi ulos viisi kuukautta 40 soitetuimman joukossa roikkuneen esityksen Onnen hohteessa, ja nuo molemmat pohjustavat ensi viikolla ilmestyvää tupla-cd:tä Kiitos ja kunnia – 30 v. juhlakokoelma.

En nyt enempää nälvi sitä ristiriitaa, että kolmeakymmentä toimintavuotta juhlistetaan lajitelmalla pelkkää 2000-luvun musiikkia, mutta nimen alkuosa pani ajattelemaan. Kokoelmien ristiminen on tuskallinen prosessi, jos haluaa vältellä banaaleja greatesthitsejä ja bestofeja. Kokonaan uusi nimi jää usein teennäiseksi ja epäinformatiiviseksi – kuka esimerkiksi vielä muistaa, mitä Ultra Bran hittipaketin kannessa luki?

Turvallinen ratkaisu on tutun biisin nimikierrätys – edellyttäen, että sitä ei aiemmin ole käytetty albumissa. Jotkut osuvat mainiosti kuten Kasevan Monen vuoden jälkeen tai Jethro Tullin Living in the Past. Mutta onko kukaan tietoisesti kirjoittanut laulua niin, että siitä tulisi paitsi hitti niin myöhemmin myös kokoelman nimiraita? Kiitos ja kunnia antaa aiheen epäillä, että on. Muita esimerkkejä vastaanotetaan.

Vapaata rakkautta

Ensi torstaina albumilistalle ryöpsähtää aikamoinen uutuusvalikoima, johon mahtunee myös Mamban Kuuma rakkaus. Yhtyeen aiemmista listalevyistä 15 on julkaissut Warner tai sen edeltäjä Fazer, mikä on poikkeuksellisen pitkäikäinen symbioosi Pokon ulkopuolisessa Suomessa. Vuosina 1989–90 Sonet/Discophonin kautta ilmestyi yksi Mamba-albumi ja Tero Vaaran soolo, ja tällä kertaa julkaisijaksi on merkitty paljon puhuva Free Agent.

Yhteistyön päättyminen merkinnee sitä, että Warner muistaa meitä ennen pitkää taas yhdellä kokoelmalla. Mambaa ja toista muinoin Porista ponnistanutta pop-instituutiota Yötä yhdistää se, että kumpikin elvytti 1990-luvulla dramaattisesti uransa kokoelma-albumilla. Kun Vaaran vuodet rynni listakärkeen kahdeksaksi viikoksi vuonna 1999, Mamban edellisestä Top 10 -levystä oli ehtinyt kulua yli kymmenen vuotta.

2000-luvulla Vaaran ja vaihtuvien kumppaneiden albumit (yksi joululevy, yksi kokoelma ja viisi tavallista) ovat järjestään yltäneet kärkikymmenikköön, ja tuon ketjun jatkamisessa uudella pienkustanteella on ehkä kiperäkin tavoite. Radiopoimintoja ei ole näkynyt Music Controlin tilastoissa (luultavasti teknisistä syistä), mutta muutaman paikallisradion soitoista koottava Discopressin Radio Top 20 on toistuvasti tunnustanut Me selvitään -biisin olemassaolon.

Joka kymmenes vuosi

Koska eteiseni lattialauta on lopettanut perinteisen kesänarahtelunsa, on pakko tunnustaa syksyn alkaneen. Levysyksyn. Tasan kymmenen ja 20 vuotta sitten elimme aika poikkeuksellisen sellaisen, ehkäpä nytkin. Vuonna 1991 jyräsivät ulkomaiset äänitteet, vuonna 2001 kotimaiset.

Syksyn 1991 klassikkoina muistetaan Metallican Metallica ja Nirvanan Nevermind, mutta kumpikaan ei tuoreeltaan ollut ihan kärkikohun kohde. Sellainen kuin Guns n’ Rosesin kaksi yhtäaikaista Use Your Illusion -albumia tai samalla viikolla julkaistut U2:n Achtung Baby ja Michael Jacksonin Dangerous (joista jälkimmäinen meni ykköseksi). Myös Bryan Adams eli urahuippuaan Everything I Do -superhitin ja Waking Up the Neighbours -pitkäsoiton turvin.

Mikään noista ei kuitenkaan kiskonut niin kovia julkaisuviikkomyyntejä kuin On Every Street. Mikä? No, kuusi vuotta odotettu seuraaja Dire Straitsin suurmenestykselle Brothers in Arms. Kokonaisluvuissa siitäkin paremmaksi pisti Queenin Greatest Hits II, joka muutama viikko ilmestymisensä jälkeen sai megaboostin Freddie Mercuryn kuolemasta. Jouluksi saatiin sentään suomalainen kärkilevy, Samuli Edelmannin esikoinen.

Sen sijaan syksy 2001 meni kokonaan kotimaisessa ykkösputkessa – tasan 10 vuotta sitten huipulla oli HIMin Deep Shadows and Brilliant Highlights, ja sitä seurasivat mm. Ultra Bran, Apulannan ja Yön kokoelmat, Agents Is Rock ja Tiktakin Jotain muuta. Yli muiden oli silti Anssi Kelan kevätjulkaisu Nummela, joka roikkui lähes koko kauden Top 3:ssa ja palaili kärkeen aina, kun uutuuksien alkuvauhti hiipui. Ykkösviikkoja kertyi yhteensä 16.

Ainoana tuontilevynä edes jotenkuten kampoihin pani maailmalla vuoden myydyimmäksi julistettu Linkin Parkin Hybrid Theory, ja moni kestostara koki dramaattisiakin floppeja. Esimerkiksi isommilla markkina-alueilla multiplatinaa niittänyt, kauan odotettu Pink Floyd -kokoelma Echoes nousi meillä vain 16:nneksi ja Backstreet Boysin hittilajitelma sijalle 27.

Sauruxet heitti haasteen

Klamydia sai kokoon viisitoista Top 10 -albumia, kun Loputon luokkaretki otti uuden albumilistan paalupaikan. Kesäsarjassa mainitsin, että Katri Helena on saanut pitkäsoittojaan pysähtymään kaikille muille Top 10 -sijoille paitsi seiskaksi, ja Klamydialla on sama tilanne – puuttuva numero on 9. Ykkösiä bändi on lykännyt albumilistalle kaksi ja singlelistalle viisi.

Kakkoseksi ilmaantui tuore nimi, jota tuskin kuitenkaan asetetaan ehdolle tulokas-Emma-kategoriaan. Sauruxet kun on surullisenkuuluisasti kahtia hajonneen, kaksi platinalevyä netonneen Hevisaurus-projektin toinen inkarnaatio. Platinoista huolimatta edelliset sauruslevyt saavuttivat vain sijat 5 ja 3, joten Sauruxet asetti melkoisen haasteen kahden viikon päästä julkaistavalle kilpailijalleen.

Tällaista en ole huomannutkaan tilastoida: kenellä on pisin putki albumeita, jotka ovat aina parantaneet edeltäjänsä sijoituksesta? Reginalla on niitä nyt neljä, kun Soita mulle petrasi pykälällä Puutarhatrilogian kuudennesta sijasta. Kerron jos löydän pidemmän, kerro sinäkin. Anne Mattilan rankkaukset ovat liikkuneet edestakaisin kolmen ja 23:n välillä, ja kymmenes listalevy Rakkauden roinaa (15) osui haarukan keskipiikkiin.

Alemmas on avattu oma sisäänkäynti veteraaneille, josta mukaan ehtivät 60-vuotias Chris Rea (35) ja 64-vuotias Ry Cooder (40). Cooderin edellisestä soolovisiitistä on peräti 32 vuotta, mutta Little Villagen riveissä hänet on nähty Top 30:ssä 90-luvullakin. Rean uutta musiikkia kuultiin listalla viimeksi 1998, ja sitä on 2000-luvulla seurannut kaksi kokoelmaa.

Tähkä vastaan kalenteri

Lauri Tähkän viimevuotinen soolohitti Sytytä mun sydämeni nousi riuskasti radiolistalla 13:nneksi, mutta romahti vielä riuskemmin pois. Kyseessähän oli joulubiisi, joiden parasta ennen -saraketta hilataan radioiden juhlakaavioissa vuosi vuodelta aikaisemmaksi. Mamba voisi kumota trendin julkaisemalla laulun Vielä on joulua jäljellä, jota olisi pakko veivata loppiaisen viimeisiin sekunteihin asti. Sitä odotellessa.

Uusi Tähkä-single debytoi Nielsen Music Controlin mittauksissa 18:ntenä, mutta kuinka käy kolmen viikon päästä? Sen nimi näet on Syyskuun kyy. Sen parinkymmenen vuoden aikana, kun radiolistoja on maassamme koottu, kaikki jonkin kuukauden nimessään maininneet hitit ovat lakanneet jokseenkin heti soimasta kuun vaihduttua. Esimerkkeinä Kirkan Toukokuu (#2, 1996), Heikki Helan Kesäkuu (#6, 2000), Hausmyllyn Ikävä lokakuu (#5, 1995) ja Costin Marraskuun poika (#6, 1993).

Huomattavasti viisaammaksi havaittu ratkaisu on ottaa aiheeksi kokonainen vuodenaika. Tai sitten pitää rustata niin tehokas schlaageri, että se kykenee kukistamaan kalenterifiksaatiot. Miljoonasateen Marraskuu nousi Suomen singlelistalle syyskuussa 1987 ja poistui sieltä vasta maaliskuussa 1988. Kuka kykenisi samaan, jollei Lauri Tähkä?

Ruotsi, syrjäytyneen onnela

Eipä ole tullut systemaattisesti seurattua, kuinka vuodesta 1992 asti Ruotsissa jaettu Polar-musiikkipalkinto vaikuttaa maan listatilanteisiin, mutta tämänvuotisen on oltava dramaattisimmasta päästä. Toissaviikolla rahapalkinnon otti kuninkaalta vastaan 64-vuotias Patti Smith, joka komeilee nyt kakkossijalla kokoelmallaan Outside Society. Toista palkittua The Kronos Quartetia ei näy Top 60:ssä.

Minkään muun maan tilastoihin Outside Society ei ole vielä ehtinyt. Tähän asti Smithiä tuskin on voinut pitää ruotsalaisten erityissuosikkina, sillä vaikka listakäyntejä on vuodesta 1976 asti, niistä korkein Dream of Life ylsi vain sijalle 15. Suomessa tuo sama 1988 julkaistu albumi rankattiin korkeammalle kaikilla tuolloin ylläpidetyillä listoilla (Seura, Suosikki, Mitä Suomi soittaa), mutta muut Smith-pitkäsoitot on jätetty meillä huomiotta.

Yhteinen sävel

Vaikka hittejä huokunut David Guetta -albumi One Love jaksoi Suomessa vain sijalle 49, oli ilmiselvää, ettei seuraaja Nothing but the Beat (7) tyytyisi noin vähään. Neljä sen biiseistä ehti käydä singlelistalla jo etukäteen (Where Them Girls At, Little Bad Girl, Titanium, Night of Your Life), ja viides Turn Me On debytoi tällä viikolla. Hyvä että albumi- ja singlemenekki myötäilevät taas vähän enemmän toisiaan – surkeasti aloittanut Pitbull-pitkäsoittokin on hiljalleen kiivennyt 21:nneksi.

Aiemmin pari kertaa Top 20:n ovea kolkutellut saksalainen Edguy pääsi nyt 15:nneksi, ja kotimaassaan Age of the Joker oli osana listakärjen vallannutta uutuusnelikkoa: 1. Red Hot Chili Peppers, 2. David Guetta, 3. Edguy, 4. Thees Uhlmann. Suomessahan tuollaista debyyttiryntäystä ei ole havaittu ikinä, kolme vain kerrallaan. Viime viikon yllättävähkö ykkönen Lenny Kravitz suistettiin seitsemänneksi, mutta meillä takapakkia tuli vain kaksi sijaa (8–10).

Muut neljä uutuutta ovat ensikertalaisia: 24:nneksi ilmestyi Maija Kaunismaan ja Sofi Oksasen Liian lyhyt hame -monialahankkeen ääniteosa, 26:nneksi suomalainen For the Imperium ja 32:nneksi amerikkalainen Beirut. Vastikään Helsingin Juhlaviikoilla esiintynyt espanjalainen Jordi Savall kapellimestaroi Jean Philippe Rameaun sävellyksiä sijalla 48.

Kauhalla ja pikkulusikalla

Nielsen Music Controlin viikoittainen radiosoittolista on melkoinen infopaketti: kovimmista nousijoistakin tarjotaan kolme laskelmaa, sijalukujen, soittomäärien ja yhteispisteiden perusteella järjesteltyinä. Tällä viikolla Maroon 5:n ja Christina Aguileran Moves Like Jagger on eniten soittomääräänsä lisänneiden tilastossa kakkosena, mutta nousi päälistalla vain yhden sijan, kuutosesta viitoseksi. Kuinka tuo on mahdollista?

Biisin yhteispisteet kasvoivat yli 30 prosenttia ja oikeuttaisivat joinakin sesonkeina jopa kärkeen, mutta tällä kertaa neljälle muulle kertyi vielä hiukan suuremmat – paremmuusjärjestyksessä ne ovat Set Fire to the Rain, Ei mitään hätää, The Adventures of Rain Dance Maggie ja En mitään, en ketään. Red Hot Chili Peppers on radiolistalla nyt ylempänä kuin koskaan ennen urallaan.

Soittomääräkasvun vähäinen vaikutus listasijaan johtuu myös siitä, että Moves Like Jagger pääsee usein ääneen asemilla, joiden kuulijamäärä ja sen myötä painoarvo on pieni. Esimerkiksi ruotsinkielinen X3M kajautti sen eetteriin 26 kertaa viikossa, mutta yhdestä X3M-merkinnästä ei sada laariin kuin kymmenesosa niistä pisteistä, mitä Nova-soitolla tienaa. Sinänsä outoa, että mikään Ylen kanava antaa noin paljon aikaa millekään yksittäiselle kappaleelle.

Se eniten soittoja lisännyt biisi on muuten Chisun Sabotage (62–21).

Ihanat inhokit

Satunnaisetkin blogin lukijat taitavat tietää ne kolme asiaa, joita Suomen nykyisissä listoissa vastustan:
1. single- ja latauslistan erillistä esilläpitoa
2. jaettuja sijalukuja
3. various-kokoelmien mukanaoloa albumitilastossa.
Laitoin ykkösen ykköseksi latauslistan lyhytnäköisen nimen takia – kyllähän albumeitakin ladataan ja ymmärtääkseni suotaisiin ladattavan nykyistä paljon enemmän.

Murjotuksen ja marmatuksen lomassa suostun silti hyvänä päivänä tunnustamaan, että noillakin epäkohdilla voi olla oma hämärä soppensa listatrivian ihmemaassa. Esimerkiksi uuden latauslistan kiinnostavimmaksi detaljiksi taitaa nousta se, että Erin Anttila on tasoissa itsensä kanssa sijalla 21. (Tai sitten se, että oscar-kailottaja Jennifer Hudson pääsi vihdoin meillä listoille David Guetta -yhteistyöllään.)

Various-ongelmaan minulla on kenties käyttökelpoinen ratkaisuehdotus, joka syntyi toisen hankkeen sivutuotteena. Vuosina 1966-1993 kaikki Suomessa laaditut albumilistat (joita parhaimmillaan oli neljä yhtä aikaa) huomioivat myös various-kokoelmat, mutta kun joitakin vuosia sitten yhdistelin niistä uudet listat kirjaani varten, jätin mukaan pelkät artistilevyt ja soundtrackit sen yleismaailmallisen käytännön mukaan, jota tuolloin myös Yleisradio noudatti virallisena listalaatijana.

Hiljattain olen remasteroinut noita listoja nettijulkaisua varten (tarkemmin tästä joskus) ja huomannut, että kumpikin todellisuus voidaan tuoda tarjolle samassa listassa. Jätin various-levyt omille paikoilleen, mutta ilman sijalukua. Näin Top 30 (40) -listalle tuli 30 (40) artistilevyä ja vaihteleva määrä (0–10) kokoelmia. Näytti hyvältä ja toimivalta, mutta myönnän toki, että huonolla graafisella toteutuksella voi näyttää myös ihan muulta.

Prosessissa silmään ja mieleen tarttui various-levyjen listakäytöksestä muutamia huomioita, joihin varmaankin palailen pitkin syksyä.

Ei name songia pahenna

Chisu sai Sabotagella uransa toisen singlelistan ykkössijan. Mutta paljonko on suomeksi laulettuja listaykkösiä, jolla on vieraskielinen nimi? Tuota ei pysty ihan käden käänteessä tarkistamaan, ja mieleen tulee seuraksi vain Tehosekoittimen C’mon baby yeah vuodelta 1997. Ehdotuksia?

Hiukan eri kategoriaan pistäisin nimeltään suomentamatta jääneet käännöshitit (Paloma blanca, Mamy Blue, Senorita por favor, Stop the Music), paikan- ja ihmisennimibiisit (Baden-Baden, Las Palmas, Jerry Cotton, Debi Gibson) ja esityskielirajoituksia uhmanneet euroviisut (Bye bye baby, La dolce vita), ja noistakin vain pari oli ykkösiä.

Myös ulkomaankielet menevät joskus ristiin: esimerkiksi Robbie Nevilin C’est la vie (#2, 1987) ja Kylie Minoguen Je ne sais pas pourquoi (#1, 1988) esitettiin englanniksi. Kieliä voi niin ikään sotkea jo nimessä, kuten muun muassa De va kukku de, Livin’ la vida loca, Eesti on My Mind ja Yes Sir, alkaa polttaa tekivät. Näitäkin saa täydentää.

EMIkin ehti apajille

Red Hot Chili Peppersin ykkösdebyytti ei varsinaisesti ole mitään lööppikamaa, joten tarkkailkaamme Topi Sorsakoski -surutyön etenemistä, joka tällä viikolla ilmenee jo kolmena albumina 13 parhaan joukossa. Kari Tapion kuolema nosti kolme yhtäaikaista levyä 16 parhaan joukkoon (paras ykkösenä), mutta vielä vahvemman reaktion aiheutti Michael Jackson, jolta heinäkuussa 2009 oli kolme pitkäsoittoa seitsemän myydyimmän joukossa kahtena viikkona peräkkäin.

Viiden aiemman Top 10 -albumin jälkeen Lenny Kravitzin kahdeksas sija ei yllätä muutoin kuin siten, että Black and White America päästi ohitseen edellisellä levyllään 22:ntena käyneen jyväskyläläisen Ghost Brigaden (7). Private Line (17) kohensi pykälällä parasta listasijaansa, ja ensikertalaisina vastaanotamme vaasalaisen One Morning Leftin (30) ja Flow’ssa vierailleen Janelle Monaen (47). Virallinen Leijonat-kokoelma siirtyi midpriceen suoraan kakkossijalta – sielläkin kakkoseksi Seilin taakse.