perjantai 19. syyskuuta 2008

Henkilöpapereita tukuttain

Joskus tarkkailen, minkälaisilta google-sivuilta tänne Listablogin pariin eksytään. Siis millaista tietoa ihmiset ovat hakeneet. Joku saattaa naputtaa nasevasti listablogi, mutta paljon jäsentymättömämpiäkin rimssuja esiintyy. Esimerkiksi mamma mia elokuvan musiikki USA:n listoilla tai eniten myydyt kotimaiset naisartistien levyt. Ihan oikeaan osoitteeseen nuo utelijat eivät päädy, mutta kiva että käyvät.

Hiukan huolestumista nuorisomme tulevaisuudesta saattaa jo virittää haku mistä laulu what i’ve done linking park kertoo. Kummallisin mieleeni jäänyt googletus koostui kuitenkin sanoista henkkareita tukkumyynti. Siitä ei jäänyt tarjolle mitään muita sivuja kuin minun, kokeilkaa vaikka. (No höh, kokeilin uudestaan ja nyt sinne tuli toinenkin.)

1 kommentti:

  1. [i]"Kummallisin mieleeni jäänyt googletus koostui kuitenkin sanoista henkkareita tukkumyynti."[/i]

    Kiitos, tämä kyllä nauratti!!!

    VastaaPoista