tiistai 18. elokuuta 2015

Lähes täydellinen täydennys

Haukankatseiset ovat saattaneet huomata jo jokin aika sitten, että vasemmanpuoleiset linkit Suomen listahistoriaa koskeviin sivustoihin ovat hieman muuttuneet. Viime vuonnahan kerroin luoneeni sivuston, jossa sijaitsi singlelistahistoriamme ”puuttuva” osuus, vuosien 1985–1995 viikoittaiset listat. Nyt olen laajentanut sitä niin, että mukaan tulivat myös tuota jaksoa edeltäneet kuukausilistat. Sama koskee albumilistasivustoa.

Olennaista tässä laajennuksessa on se, että olen lopultakin saattanut julkisuuteen vuosien 1961–1965 singlelistat, jotka sain koottua päästyäni käsiksi Ilta-Sanomien digiarkistoon. IS-arkisto paikkasi reiät, joita Iskelmä-lehden ja myöhemmin Suosikin tilastoissa aika ajoin oli. Lista alkaa Top 10 -mitassa, mutta kasvaa hieman aaltoilevasti kolmessa vuodessa Top 40 -mittaan. Aaltoilevuus johtuu paljolti siitä, että Ilta-Sanomien kahden viikon välein julkaisemien listojen pituus vaihteli.

Miksikö julkistan tämän ilouutisen vasta nyt, vaikka uudistus valmistui jo viikkoja sitten? No, kun pitää pitkän kesäloman kehnossa säässä, saa aikaiseksi kaikennäköistä, ja valmiina on nyt vielä yksi, noitakin muhkeampi lista-aiheinen paketti. Kerron siitä seuraavassa postauksessa enemmän. Multijulkistus! Ehkä löydätte sen, jos arvaatte osoitteen – nuo toisethan ovat suomensinglelistat.blogspot.fi ja suomenalbumilistat.blogspot.fi.

3 kommenttia:

  1. Linkkejä seuraten löysin helposti ja olisin valmis ehdottamaan tuosta jo jotain Kunnia-Emma pystiä. ISO KIITOS!

    VastaaPoista
  2. Ai niin tosiaan, sinne pääsee linkilläkin. Kiitos kiittämästä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä! Oli mielenkiintoista selata listoja ja kuunnella ennestään tuntemattomia hittejä. Olisiko mahdollista saada johonkin esille myös loppuvuoden 1960 singlelistat?

    VastaaPoista