sunnuntai 23. elokuuta 2015

Nimi ei pahenna miestä eikä levyä

Pyhimys kävi tuolla nimellä viimeksi albumilistalla 2011, mutta on palaillut tällä välin ainakin seuraavissa kokoonpanoissa: Teflon Brothers, Perhosveitsi-Heikki ja Lika-Aki, Steve Ivander ja Ruger Hauer. Viimeksimainitun jäsen on myös Paperi-T, jonka keväinen ykkönen Malarian pelko komeilee yhä sijalla 12. Voiko tänään suoraan kärkeen mennyt Pettymys yltää samanlaiseen kestosuosioon? Oliko Teflonien Pämppää-singlen menestyksellä osasyynsä siihen, että Pyhimyksen aiemmin parhaasta 16. sijasta otettiin näin pitkä loikka ylöspäin?

Brittiryhmä Bullet for My Valentine jatkoi sijoitusketjua 8–3–5 debytoimalla neljäntenä. Samoin neljättä kertaa mukaan päässyt Neljänsuora paransi viitossijoineen yhdellä pykälällä korkeusennätystään. Emma Salokoskella on kokoonpanovariaatioiden takia kirjavampi tilastotausta, mutta sesonkiin suhteutettuna 14. sija tuntuu vähän matalalta. Soulfly (#22) pärjäilee mukiinmenevästi – bändin paras merkintä on sentään jo 1990-luvulta.

Vaikka Daruden edellinen albumi jäi kahdeksan vuotta sitten vaille listasijaa, taannoinen ykkössinkku Beautiful Alien enteili paljon näyttävämpää paluuta kuin Momentsin saavuttama 31. sija. Nettosihan mies keväällä jopa ekan Top 20 -radiosijoituksensa. Englanninkielinen Wikipedia väittää, että kehutulla levyllä olisi mukana Sandstorm, mutta tuo ei pidä paikkaansa. (Suomenkielinen taas väittää, että Sandstorm oli meillä aikoinaan listaykkönen, mikä myös on perättömyys.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti