perjantai 21. elokuuta 2015

Loistoa viikko vuorollaan

Juuri kun Chisu oli ehtinyt tehdä ennentekemättömän eli debytoinut Radio Monitorin listan ykkössijalla, seuraavalla listalla Juha Tapio tuli ja teki saman. Sinun vuorosi loistaa keräsi julkaisuviikollaan hieman suuremmatkin pisteet kuin Ihana, jonka saldo putosi toisella viikolla seitsemisen prosenttia. Tämän lisäksi Cheekin paluusinkku Sä huudat ylsi muutaman päivän soitoilla suoraan seitsemänneksi.

Kaikkihan nuo ovat suosittujen, ykkösiin tottuneiden artistien odotettuja äänitteitä, mutta ilmiön taustalla on muutakin. Kun listan laadinta- ja julkaisupäivä heinäkuussa siirtyi tiistaista perjantaihin, useimmat uutuudet pääsevät nyt havittelemaan ekaa listasijaansa täyden viikon soitoilla. Jää nähtäväksi, notkahtavatko Tapionkin soitot Chisun tavoin jo ensi kerralla – notkahtaminen on juuri oikea termi, koska yleensä rotaatio saavuttaa todellisen huippunsa muutaman viikon jälkeen. Cheek taitaa olla seuraava ykkönen.

Kotimaisten listajyrien seassa tuontimusan lippua kolmossijalla heiluttavat saksalainen Felix Jaehn ja britti Jasmine Thompson melko perinteisellä coveroinnilla, jonka kohteena on Rufus and Chaka Khanin Ain’t Nobody (1983). Alkuperäinen ei ollut meillä menestys eikä toinenkaan tarjous kovin tuloksekas. Diana King näet seurasi jättihittiään Shy Guy (#1, 1995) näkemyksellään Ain’t Nobodysta, mutta se kiipesi vain niukin naukin 50 hittiä -tilastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti