sunnuntai 2. elokuuta 2015

Vuosia & vuosia, jopa 46

Hiljalleen piristyvää albumilistaa piristivät tällä kertaa amerikkalaisbändit Lamb of God (#3) ja Symphony X (#12), jotka kumpikin ovat mukana kolmatta kertaa ja ylempänä kuin ennen. Lamb of God turvautui suomimusan kannalta tuttuun nimeen Sturm und Drang. Tuota teemaa voisi kai tutkia enemmänkin – tiedättekö esimerkiksi, kuka tilastoitui 1990-luvun alussa albumilla Egotrippi?

Hard ’n’ Horny, Wigwamin ensimmäinen levy vuodelta 1969, debytoi lp-uusintajulkaisuna sijalla kahdeksan. Koska Svart-yhtiö saattoi sen seuraajan Tombstone Valentinen jo aiemmin sijalle 42, enää ainoa bändin studioalbumi vailla listakäyntiä on vuoden 1977 Dark Album. Wigwamhan sai 1969 myös singlehitin Luulosairas (#23), joka lisättiin Hard ’n’ Hornyn cd-painokselle, mutta puuttuu tältä uudeltakin lp:ltä.

Years & Years on netonnut tänä vuonna kaksi isoa ja tarttuvaa brittihittiä, mutta niistä tuoreempi Shine näyttää floppaavan meillä Suomessa – radiolistan Top 40 on toistaiseksi jäänyt haaveeksi. Ylivoimaisesti albumilistakärkeen kotimaassaan jyrännyt Communion debytoi meillä 25:ntenä. Joe Satriani (#34) otti ensimmäisen merkintänsä 2000-luvulla, ja viimevuotinen tangokuningas Teemu Roivainen (#47) voi hänkin nyt sanoa olevansa jonkinlainen lista-artisti.

1 kommentti:

  1. 1990-luvun alussa Rapatti -niminen yhtye julkaisi levyn nimeltä Egotrippi, ainoa syy miksi tuo on tiedossa on koska joskus aikanaan kirjaston tietokannasta haulla "Egotrippi" tuo äänite oli ensimmäisten hakutulosten joukossa.

    VastaaPoista