lauantai 19. huhtikuuta 2014

Calvin ehti ensiksi

Calvin Harrisin hittipaketin 18 Months julkaisusta on nyt kulunut 18 kuukautta, mikä saattaa yllättää – Suomen listallehan se päätyi vasta kaksi kuukautta sitten Spotify-pisteytyksen tulon myötä. Mutta artistille itselleen se on menneisyyttä – uutta alustettiin jo loppuvuonna Under Control -hitillä, ja nyt Harris on itse pitkästä aikaa päävokalistin roolissa Summer-singlellä.

Vaikka Summer julkaistaan koti-Britanniassa vasta runsaan viikon kuluttua, meillä se on viihtynyt lataus- ja ns. singlelistan kärjen tuntumassa jo muutaman viikon. Radiolistalla se loikkasi 35–18 parantaen kerralla pisteitään 48 prosenttia, eikä Under Controlin 7. sijan ohittaminen tuottane vaikeuksia – biisin nimihän herättää meikäradioissa takuumyönteisiä reaktioita seuraavat kolme-neljä kuukautta.

Jo tammikuussa 40 soitetuimman joukkoon noussut Martin Garrixin ja Jay Hardwayn Wizard ylitti vihdoin Top 20 -kynnyksen (#20), ja saman teki ensi kertaa Robin (#15). Tiheästä Spotify-kuuntelustaan huolimatta Onnellinen rekisteröityi vasta nyt listahitiksi – sehän on näitä epäonnisia singlelohkaisuja, jotka eivät enää kelpaa singlelistalle, koska eivät satu olemaan Spotifyssa tarjolla kuin albumiraitoina. (Yksi kysymyksistä kuuluu: miksi eivät satu olemaan?)

4 kommenttia:

  1. Levy-yhtiöt haluavat, että hittibiisien kaikki Spotify- kuuntelut suuntautuvat albumilistalle, eivätkä jakaudu kahdelle eri listalle.

    Vaikka striimauskulutus on selkeästi enemmän yksittäisten biisien kuin albumikokonaisuuksien kuuntelua, niin kuitenkin bisnes näyttäisi haluavan edelleenkin albumilistan olevan se tärkein musiikkilista. joka yhdistää myynnin ja striimauksen. Siispä kaikki albumiraitojen Spotify-kuuntelu halutaan suunnata albumilistalle.

    Sami

    VastaaPoista
  2. Sami on oikeilla jäljillä.
    Mikäli kappaletta kuunnellaan Spotifyssa albumilta, niin sillä on vaikutusta Spotifyn biisi- ja albumilistaan sekä myös viralliseen albumilistaan. Mikäli se kuunnellaan singleltä, niin vaikutus kohdistuu kohdistuu ainoastaan Spotifyn biisilistaan ja viralliseen singlelistaan. Kun biisiä kuunnellaan albumilta, niin siinä lisäksi saadaan samalla usein soimaan myös artistin muita biisejä.
    IFPI on rajauksillaan tappamassa sen vähäisenkin arvon jota singlelistalla on ollut. Virallisen "tynkälistan" näkee enää niin harva kuluttaja verrattuna Spotifyn listoihin, joten paljon tärkeämpää on saada siellä albumit ja varsinkin biisit mahdollisimman korkealle.

    Väittäisin, että listojen tärkeysjärjestys tällä hetkellä on:
    1. Spotify tracks
    2. Spotify albums
    3. Radio Monitor radiolista
    4. Virallinen albumilista
    5. Virallinen singlelista
    6. Latauslista
    7. iTunes listat

    VastaaPoista
  3. Koska yksittäisen biisin dominanssia suhteessa levyn muihin raitoihin on albumilistalaskennassa rajoitettu. niin on käsittääkseni mahdollista, että osa Spotify-kuuntelusta ei rekisteröidy mihinkään.

    Mitä muuten tuo tärkeysjärjestys tarkoittaa? Tärkeyttä kenen kannalta, bisneksenkö? On turha sanoa vastapainoksi "tärkeä kuluttajan kannalta", koska kuluttajakin on bisneskeskeinen käsite. Listablogissa pyritään arvostamaan ei-bisneskeskeisiä tärkeyksiä, ja vaikka kaikki eivät sitä usko, musiikkilistoissa on sellaisiakin tärkeyksiä vaikka kuinka.

    VastaaPoista
  4. Yksittäisten biisien ylisuuria kuuntelumääriä albumin muihin raitoihin verrattuna rajataan pois albumilistalta, mutta kyllä ne kaikki raportoituvat aina Spotifyn biisilistalle.

    Tuota tärkeysjärjestystä hahmottelin lähinnä artistin ja artistin näkyvyyden vai pitäisikö sanoa kuuluvuuden kannalta. Olen aivan samaa mieltä, että listoissa on ei-bisneskeskeisiä tärkeyksiä vaikka kuinka ja nehän niiden mielenkiintoa nostavatkin.

    VastaaPoista