keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Radioaktiivisuus ei sovi radioon

Albumilistan 25:ntenä roikkuva Imagine Dragonsin Night Visions on vielä vanhempi julkaisu kuin juuri puheena ollut Calvin Harrisin 18 Months – se ilmestyi alkujaan syyskuussa 2012. Tällä viikolla siltä lohkesi toinen Top 20 -radiohitti, kun pitkään Spotify-suosikkina komeillut Demons eteni 26–15. Siitä edellisestä ehti kulua yli vuosi, sillä It’s Time kävi 16:ntena viime vuoden helmikuussa.

Tuon levyn Iso Ilmiö on kuitenkin mennyt suomalaisilta ohi – siitäkin huolimatta, että kappale nousi muun muassa Ruotsin listaykköseksi. Radioactive-single tekee paraikaa historiaa USA:ssa roikkumalla jo 85. viikkoa Hot 100:ssa rikottuaan vanhan ikäennätyksen pari kuukautta sitten. Se debytoi muinoin sijalla 96 ja saavutti top tenin vasta yli puoli vuotta myöhemmin.

Radiolistan vauhdikkaimmat nousijat ovat Vain elämää -suosikkeja: Pauli Hanhiniemen Muutkin mokaa 84–18 ja Anna Abreun Ra-ta ta-ta 89–29. Kumpikin debytoi viime viikolla latauslistan Top 20:ssä. Top 20 -radiokynnyksen ylitti myös kakkosalbumillaan hiljattain kuudentena käväisseen Jannika B:n Itseni herra (22–20). Harvoinhan hittiradioissa mitään kovin persoonallista kuullaan, mutta Itseni herra on häiritsevän geneerinen – se kuulostaa Kaija Koon biisiltä, johon napattiin kertosäkeeksi Robinin Erilaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti