sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kaikkien aikojen DJ

Sonata Arctican kaikki 2000-luvulla julkaistut studioalbumit ovat nousseet kärkikolmikkoon, ja Pariah’s Child on yhtyeen kolmas ykkönen. Paljon kokemattomampi näissä ympyröissä on kakkospaikan DJ Kridlokk, jonka ainoa aiempi visiitti toi 23. sijan. Hän on nyt korkeimmalle yltänyt DJ-nimimerkkinen sooloartisti – edellistä ennätystä ei pitänyt DJ Bobo (#5), vaan DJ Polarsoul (#4).

Reijo Taipaleen jatkuva kiipeäminen alkaa herättää hämmennystä, sillä Valon lapsi sivusi viitossijoineen jo miehen koko karriäärin parasta – viimeksi asialla oli vuoden 2000 kokoelma. Taipaleen rinnalla vain kakaralauma, mutta kunnioitettavasti jo 24-vuotisen listauran aikaiseksi saanut Gamma Ray (#12) on ylempänä kuin koskaan ennen. Lähes Taipaleen ikäinen (jos olisi hengissä) Ronnie James Dio pääsi mukaan 25:nneksi tribuuttilevyllä.

Vielä veteraaniteemaa: tunnetuimpien yhtyeidensä, Dr. Feelgoodin ja The Whon jälkeen nelisenkymmentä vuotta Suomen listoilta poissa pysyneet Wilko Johnson ja Roger Daltrey ilmaantuivat kimppa-albumilla 29:nneksi. Sen takana 35:ntenä debytoi Radiopuhelinten Jäämeri, joka alkuperäisenä julkaisuvuonnaan 1992 ei tilastoitunut, vaikka kaksi sen edeltäjää tempussa onnistuikin.

1 kommentti:

  1. Reiskan taipaletta valaisee ainakin televiissiossa esiintyvä mainos.
    Me ikäimmeiset kahtelemma vielä tuota isoa ruutua huoneen
    nurkassa.
    Cheers.

    VastaaPoista