perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pääsiäispyrkyrit

Vaikka edellisetkin tulokset ovat vielä julistamatta, nyt käydään jo levymyymälöissä kiistaa 1. pääsiäispäivän albumilistasijoista. Tänään julkaistiin muun muassa Katri Helenan Taivaan tie, jolla on kaikki mahdollisuudet esittäjänsä korkeimpaan sijoitukseen sitten 1990- tai jopa 1970-luvun, jolloin tuli uran ainoa paalupaikka. Hittimarkkinoilta on pudottu lopullisen tuntuisesti, mutta ainakin jossain määrin nuorekkaampaa yleisöä tavoitellaan: katrihelena.fi maanittelee kävijöitään hankkimaan albumin Levykauppa Äxistä.

Kärkisija jäänee silti haaveeksi, sillä jostain syystä samalle viivalle on asetettu saman levy-yhtiön ja saman Vain elämää -session artisti, Kaija Koo. Jolla tunnetusti on yhä jalka ja muutama muukin ruumiinosa hittimarkkinoiden ovenraossa. Vaan hatariksi ovat käymässä hänenkin muistonsa ykkösenä paistattelusta, sillä viimeksi siihen oli tilaisuus vuonna 1998. Sen jälkeen on päästy kuusi kertaa top viiteen, kolmesti kakkoseksi.

Vaikeimmin ennustettava tämänpäiväinen uutuus on Tuomas Holopaisen Music Inspired by the Life and Times of Scrooge. Johanna Kurkelan laulama single A Lifetime of Adventure pistäytyi latauslistalla vain yhden viikon, eikä Nightwishinkään lähimenneisyyden ansioluettelo näytä järin jykevältä lukuisien jatko- ja oheisjulkaisujen takia. Varsinaisten studioalbumien koko 2000-luvun kestänyt ykkösputki on toki yhä ehjä.

2 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettelisi, vaikka Holopainen olisi ykkönen. Rosan ja Holopaisen nimmaritilaisuus Kampissa veti hurjasti väkeä ja Äxällä oli kuulemma oma myyntipisteensä siellä. Hieno kamppailu tulossa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Katri Helenalle olisin suonut ehkä uransa viimeisiä paalupaikkoja, mutta 3. sija on upea ja onnittelut siitäkin. Todella hienosti nuorison keskellä.

    VastaaPoista