sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Rikos ei ole vanhentunut

Kun Suomeen muutama vuosi sitten perustettiin retrohenkisiä radioasemia, myös Top 100 -radiolistan alasijoilla alkoi vierailla viime vuosisadan biisejä. Ne ovat harvinaistuneet viime aikoina, eivätkä tv:n, elokuvien tai Tiktokin elvyttämät striimihititkään ole juuri kokeneet radioelpymisiä. Edes Kate Bushin Stranger Things -suosikki Running Up That Hill ei ylittänyt Top 100 -kynnystä.

Saltburn-leffassa pinnalle palannut Sophie Ellis-Bextorin Murder on the Dancefloor (2001) eteni kuitenkin perjantaina Radio Monitorin mittauksissa 38:nneksi. Spotifyssa se ei ole meillä menestynyt muiden maiden malliin, vaan paras päiväsija oli 59 ja viikkosija 68. Omana aikanaan se noukki sijoitukset 15 (single), 14 (Suomen radiolista) ja 9 (Nielsen Music Control).

Radio Monitorin tulostuksissa kappaleen vanhat listaviikot on nollattu, koska vanhan kansainvälisen laatijan Nielsenin arkistot eivät siirtyneet sen käyttöön, kun vuoro vaihtui vuonna 2013. Meillähän Ifpi-arkistoissa näkyvät sellaisinaan myös vuosina 1995–2009 kootut Yleisradion listatiedot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti