Piste pisteytykselle

Jake Nymanin tuoreehkossa kirjassa Monen vuoden jälkeen – radiomiehen muistelmat puhutaan toki myös listoista, toimihan hän pitkään Suomen virallisen listan tuottajana. Koska kuulin ennalta teoksen sisältävän melko kriittisiä äänenpainoja, arvelin tämän teeman kohdalla niiden kohdistuvan maamme levybisnekseen. Mutta Nyman taisi jo muinoin sanoa siitä kaiken tarvittavan pitkässä vastineessaan Helsingin Sanomiin.

Tällä kertaa sanan säilä heiluu vuonna 1994 aloittaneen Lista Top 40:n tv-version tuottaja-ohjaajan Olof Qvickströmin suuntaan. Kiteytetysti: miehet eivät tulleet toimeen keskenään. Tiheästi vaihtuneista radioversion juontajista on vain hyvää sanottavaa, mutta Alex Nieminen pääsee paljastamaan, että pelkäsi Nymanin vaativuutta ja pikkutarkkuutta – etenkin vedettyään erään sunnuntaishow’n pahassa kankkusessa.

Paljastuu myös se ratkaiseva askel, kun vuonna 1997 lista vihdoin siirtyi mittaamaan myyntilukuja sijoituspisteiden sijasta. Vaikein suostuteltava oli Stockmann, ja yhteisymmärryksen syntymiseen tarvittiin Fazer-musiikin toimitusjohtajan paikalta Ylen tv-pomoksi siirtyneen Heikki Lehmuston suhdetoimintataitoja.

Nymanin ja Qvickströmin käsitykset tv-version katsojalukukehityksestä eivät nekään kohtaa – jälkimmäisiä näkee Ylen muistelujutusta. Täytyy hieman tarkentaa kirjan kertomusta Yle-listan edeltäjistä: Suosikin oma lista loppui 1990, Seuran jo sitä aiemmin. Ne tilastot, jotka lakkautettiin Ylen saatua virallisen laadintavastuun, tulivat Radio Ykköseltä ja Radio Cityltä.