Arttu Wiskarin Elämän kova koulu sai radioasemilla hämmästyttävän vaisun alkureaktion, mutta vauhtiin lopulta päästyään se loikkasi tänään radiolistalla kahdeksannelta sijalta kärkeen. Huomattava etenijä (16–6) on myös armenialaisen Rosa Linnin Snap, joka sijoittui euroviisuissa vain 20:nneksi, mutta eteni Tiktokin kautta laajaksi striimihitiksi. Se on korkeimmalle noussut ulkomainen viisu sitten Loreenin ykkösen Euphoria (2012).
Täpärästi kakkoseksi Wiskarin taakse jäi Olli Halosen Suomen kesä, joka sai pitkään katsella Bessin EI-ennätysbiisin Ram pam pam kantapäitä eli ei ole yltänyt ykköseksi. Mutta hetkinen. Joulubiisien radiosoitto katkaistaan aina tylysti jo ennen joulun loppumista, mutta kenties historian laskelmoiduin kesäkappale soi yhä syyskuun puolessavälissä?
Tälle löytyy vertailukohta 20 vuoden takaa. Mamban Vielä on kesää jäljellä (2002) alkoi soida Radio Suomessa heti juhannuksen jälkeen, ja muiden mukaantulo nosti sen kuudeksi viikoksi radiolistan kärkeen. Se jatkoi rotaatiotaan, vaikka uudempikin single Meille vai teille oli sangen radiomyönteinen, kunnes ikään kuin yhteisestä sopimuksesta vaikeni vasta syyskuun vaihduttua lokakuuksi. Onko tämä Halosen tie?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti