David Guettan ja Bebe Rexhan I’m Good (Blue) palasi Spotifyn viikkolistan kärkeen ja tehnee saman sunnuntain singlelistalla. 54-vuotiaan Guettan edellinen Top 10 -single Flames oli keväältä 2018 ja Rexhan In the Name of Love syksyltä 2016. Heillä on kaksi aiempaakin yhteishittiä, Hey Mama ja Say My Name. Ja uutuushan lainailee Eiffel 65:n biisiä Blue (Da Ba Dee) vuodelta 1999.
Huomionarvoisen hyvin kappale pärjää siihen nähden, että ulkomaisten suurhittien puute on jo pitkään ollut ilmeinen. Kaksi seuraavaa tuontibiisiä ovat sijoilla 14 (Ghost: Mary on a Cross) ja 24 (Tom Odell: Another Love), kumpikin Tiktokin elvyttämiä. Toiseksi korkein tämänvuotinen on One Republicin I Ain’t Worried 29:ntenä.
I’m Good (Blue) eteni tänään radiolistalla 23–14, eli siinä on aineksia myös hyvään vuosilistasijoitukseen. Harry Stylesin As It Was onkin aika yksinään saanut kamppailla vuoden 2022 osalta suomalaisvoimia vastaan. Sen alapuolella kolme seuraavaa ulkomaalaista ovat kaikki viimevuotista tuotantoa, mutta kategorisoitu eteenpäin radiolistan hidastelun takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti