Ns. virallisen singlelistan ja Spotifyn viikkostriimilistan väliset erot selittyvät yleensä yhden päivän laadintaerolla. Perjantaina julkaistavat uutuudet ehtivät kerätä striimejä vain kuudelta päivältä ja debytoivat alempana singlelistalla kuin täyden viikon huomioivassa Spotify-raportissa. Muutamat tästä logiikasta poikkeamiset lienevät selitettävissä sillä, että listalla huomioidaan epäselvällä tavalla myös epäselvän minimaaliseksi surkastunut latausmyynti.
Uusin ykkössingle, Been esikoishitti Tequilakahvi, sekoittaa pakkaa. Se ei ole kertaakaan komeillut Spotifyn päivälistan ykkösenä ja päätyi viikkolaskelmassa kolmanneksi. Onko sitä ladattu? Ei ainakaan Itunesissa, jonka suosituimmista Bee (kas kun ei Beem tai Bees) puuttuu täysin. Sen sijaan Spotify-ykkönen, David Guettan ja Bebe Rexhan I’m Good (Blue) löytyy sekä sijalta yksi että kolme.
Olen todennut usein, että tuo vajaaseen viikkoon johtava singlelistan laadinta-aikaväli (to–ke) tuntuu älyttömältä. Älytön on myös julkaisuviive sunnuntaihin asti, ja älyttömyydessä on otettu lisäaskel. Suomen virallisen listan aktivoituneella Facebook-sivulla singlelista julkaistaan seuraavana keskiviikkona. Uutuusbiisin suosion näkee sieltä siis vasta 12 päivää julkaisun jälkeen ja senkin vajavaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti