Kun tein testauslaskentaa tulevaa albumilistakirjaa varten siitä, millaisilla saavutuksilla pääsee tuhannen menestyneimmän artistin joukkoon, arvelin että eihän tilanne tästä enää juuri muutu. Jos laskenta huomioi 57 vuoden ajanjakson, niin tuskin puoli vuotta tai vuosi mitään mullistaa. Eikä kai mullistakaan, mutta kyllä tässä on lisäsäätöjä saanut tehdä.
Olen jakanut 1000 esittäjää kolmeen menestyskategoriaan. Kun sijoitukset muuttuvat kategorian sisällä, ei ongelmia. Mutta kolmos- ja kakkoskategorian rajalla tapahtuu koko ajan jotakin, ja koska nyt syksyllä ilmestyy paljon levyjä, pitää varautua muuttamaan usean esittäjän tekstimittoja.
Siihen tietysti varauduin, että tuhannen joukkoon etenee vielä uusia nimiä, ja se on tervetullutta – mukaanpääsykynnyksessä on yhä kohoamisen varaa. Eilen tähän ylsi kolmannen Top 10 -albuminsa julkaissut Behemoth, yhtye josta en tiennyt mitään. Olin kyllä merkinnyt arkistoihini ja varmaan saman tien unohtanut, että se on puolalainen. Musiikkityylin tietysti arvasin sinnepäin.
Eniten tässä projektissa minua on viisastuttanut se, että olen joutunut ottamaan selvää tsiljoonasta metallibändistä, jotka ovat esiintyneet Suomessa tsiljoona kertaa ilman että olisin koskaan noteerannut. Useimmilta olen kuunnellut suosituimman Spotify-biisin, tosin Behemothin kohdalla jätin kesken. Jotenkin tuntuu, että jopa alan harrastajat saattavat vielä yllättyä kirjan metallipitoisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti