Vaikka Suomen singlelista on Musiikkituottajien sivuilla yhä Top 20 -tynkä, siitä on nykyisin olemassa laajempikin versio. Top 50 nimittäin julkaistaan Spotify-soittolistana. En oikein osaa suhtautua siihen: se ei kerro tuttuja oheistietoja kuten edellinen sijoitus ja listaviikot, eikä se arkistoidu mihinkään. Lista myös päivittyy vasta maanantaisin, vaikka Spotifyn oma, tuoreempaa tietoa näyttävä viikkolaskelma on esillä jo perjantaina.
Olen yrittänyt etsiä logiikkaa siitä, miksi joidenkin biisien rinnakkaisversiot yhdistetään singlelistalla ja joidenkin ei. Kansainvälinen käytäntöhän on kaikkien yhdistäminen, ja radiolistakin toimii niin. Cornelia Jakobsin euroviisusta oli Spotify Top 200:ssa kaksi versiota ja niiden striimit ynnättiin viralliseen listaan, ilmeisesti siksi että esittäjämerkintä oli täysin sama. Jos remixillä on mukana uusia esittäjiä, se näköjään tilastoidaan erikseen.
Spotifycharts.com-palvelu on jo pitkään uhkaillut sulkeutuvansa, nyt sille on päivämääräkin: kolmas kesäkuuta. Minähän olen tähän asti käyttänyt Hot 50:n runkona tuon sivun biisilistausta, ja uuden charts.spotify.comin rakenne näyttää hankalammalta. Sen aiheuttama lisätyö saattaa johtaa siihen, että en enää viitsi koota listaa, mutta katsotaan nyt.
Kiitos Timo ! En tiennytkään että Suomen lista on Spotifyssä noinkin laajasti !! Mukavaa kesää !
VastaaPoistaValitettavasti seuraavalla viikolla Suomen Singlelistan soittolista on vain Top 20, joten olikohan Top 50 hetkellinen juttu tai vahinko?
VastaaPoista