keskiviikko 4. elokuuta 2021

Omenakoneisto elää

Facebook-muisto paljasti, että ostin ekan ja ainoan läppärini 11 vuotta sitten. Se on linkkini menneisyyteen, ainoa pääsy alkuaikojen listatiedostoihini. Aloin luoda niitä 90-luvulla Appleworks-ohjelmalla, joka aina siirtyi kaiken muun roinan mukana seuraavaan mäkkiini. Kaikki pelitti, kunnes nykyinen kone ilmoitti, ettei ymmärrä mitään tuosta softasta tai noista tiedostoista – etenkään laskentataulukoista.

Vuosilistataulukkoni ovat kolossaalisia: joka biisin joka sijoitukselle on oma solu ja tälle oma laskentakaava. Tuollaisten konvertoiminen ohjelmasta toiseen on jollei mahdotonta niin ainakin yhtä työlästä kuin uudelleenrakentaminen. Loin nykyiseen pöytäkoneeseeni uuden infrastruktuurin Pages- ja Numbers-ohjelmien varaan kuitenkin arvellen, että myös vastaisuudessa tarvitsen Appleworksiä.

Arvelu piti paikkansa muun muassa aivan hiljattain, kun syynäsin Bruce Springsteenin ansioluetteloa. Miksei singlen My Hometown / Santa Claus Is Coming to Town (1985) pistemäärää löydy mistään? Sehän edustaa aikakautta, joka pisteytettiin kahdesti, ensin Sisältää hitin -kirjaa varten noin vuonna 2004 ja sitten, no, paremmin noin vuonna 2011.

Tajusin langenneeni tuttuun ansaan: 1985-listaa tehdessäni oletin sen kuuluvan 1986-listalle ja toisinpäin, sehän saavutti parhaan seiskasijansa sekä joulu- että tammikuussa. Saadakseni sille uuden lukeman jouduin kaivamaan läppärivanhuksesta laskentapohjan, jonne syötin singlelistasijat ja albumikertoimen. Tuloksena Brucen 10. suurin hitti. Näitä lienee luvassa lisää, joten pysy hengissä, rakas kone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti