tiistai 4. helmikuuta 2020

Seitsemäs vuosikymmen (tai kymmenluku)

Fyysisten levyjen hiipuva kysyntä on alimmillaan alkuvuonna, kun ei ole levyalejakaan enää. Suhdanteet näkee vertaamalla fyysisen albumilistan nimikkeiden sijoituksia päälistaan. Fyysisen tilaston tämänviikkoinen nelonen, Notkean rotan Itä meidän -uusintajulkaisu on jäänyt ulos striimitkin huomioivasta Top 50:stä.

Mutta koska toistaiseksi katson pelkälle fyysiselle listalle päässeet äänitteetkin arkistokelpoisiksi, on tuotava esille merkittävä saavutus. Seitsemäntenä debytoi 74-vuotiaan John Fogertyn viime kesäkuisella keikalla tallennettu 50 Year Trip – Live at Red Rocks. Mies on täten ensimmäisenä kerännyt Suomessa albumilistamerkintöjä seitsemällä kymmenluvulla, sillä Creedence Clearwater Revival esittäytyi lokakuussa 1969.

On myös huomioitava, että Fogerty ei tarvinnut putkensa ylläpitoon kokoelmalevyjä (joita niitäkin on piisannut). Koska kokoelmien suhdanteet ovat romahtaneet, muiden ei ole ihan helppo yltää hänen rinnalleen. Jos The Rolling Stones, Katri Helena tai Bob Dylan jotain vielä julkaisevat, he tekevät taatusti seuraa, ja sama koskenee Paul McCartneya, vaikka hänen tuorein albuminsa jäikin sijalle 45. Neil Young missasi 60-luvun täpärästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti