torstai 6. helmikuuta 2020

Epäröimätön ennustus

Elastisen ja Jenni Vartiaisen single Epäröimättä hetkeekään haali julkaisupäivänään 126.893 Spotify-kuuntelua, ja päivälistojen selvä ykkössija on jatkunut sittemmin lukemilla sadantuhannen molemmin puolin. Jopa keskiviikkona ilmestynyt Antti Tuiskun Valittu kansa jäi striimeineen kauas.

Satuin kuulemaan viime perjantaina Radio Suomesta, kun Elastinen oli lähetyksessä vieraana ja tarkkaili striimien karttumista. Hän teki tuoreeltaan analyysin, että biisistä on tulossa hänen suurin hittinsä. Yli 20 vuotta bisneksessä olleelta aika hätäinen päätelmä. Pophistoriasta näkee, että nopeimmin ostetut levyt harvoin ovat eniten ostettuja. Esimerkiksi brittien viikkomyyntiennätyksen rikkonut Oasis-albumi Be Here Now (1997) jäi lopulta alle 40 prosenttiin edeltäjänsä (What’s the Story) Morning Gloryn menekistä.

Striimimaailma ei toimi ihan samoin, mutta näytteitä löytyy sieltäkin. Yhä yhden päivän striimiennätystä (349.961) pitävä Sannin Että mitähän vittua on yltänyt neljässä vuodessa 13,7 miljoonaan Spotify-kuunteluun. Paljon vaisummalla päiväluvulla 141.424 aloittanut JVG:n Ikuinen vappu komeilee vain vuoden markkinoillaolon jälkeen lukemissa 17,5 miljoonaa. Eli Elastisella on hyvät ennätysmahkut, mutta mitään takeita siitä ei voi antaa.

1 kommentti:

  1. Tuisku on kerännyt YouTubessa 240 000 katselukertaa parissa päivässä (enemmän kuin Elastinen ja Vartiainen viikossa). Virallisella striimauslistalla videostriimit eivät edelleenkään ole mukana, mutta mainitsemisen arvoiset lukemat joka tapauksessa (monina viikkoina yksikään video ei yllä tuohon).

    VastaaPoista