maanantai 11. marraskuuta 2019

Samojen vai eri ihmisten?

Kokoelmalevy on nykyisellään aika hämmentävä sekä tuoteideana että striimipainotteisen albumilistan mittauskohteena. Mutta koska Cheek pääsi vielä viime vuonna sellaisella ykköseksi, yrittäjiä näkee jonkin verran. Jenni Vartiainen debytoi eilen päälistan kuudentena ja tässä tapauksessa ehkä kiinnostavammin fyysisten albumien kakkosena – fyysinen tuotehan lienee yhtä toimiva kuin ennenkin.

Jos Vain elämää -versioita ei lasketa, Vartiaisen Ihmisten edessä 2007–2019 sisältää noin puolet kaikesta hänen soolotuotannostaan, jota on neljän albumin verran. Toki mukana on myös se historian isoin Vain elämää -hitti Keinu. Ja pakollisena uutuutena Labyrintti, jonka parhaaksi striimilistasijaksi näyttää jäävän 30.

Ensimmäinen iso hitti Ihmisten edessä tuntuu hyvältä nimivalinnalta, jollei muista, että Vartiaisen esikoisalbumi niin ikään nimettiin sen mukaan. Tulee kyllä mieleen pari muutakin tapausta, joissa artistilla on samannimiset albumi ja kokoelma, mutta ei näin korkeaprofiilista. Anna Erikssonilta tuli viiden vuoden välein kaksi Annan vuodet -kokoelmaa – niitäkin erotti toisen perään lisätty vuosilukupari.

1 kommentti:

  1. Pave Maijasella on myös Anna Erikssonin tapaan kaksi samannimistä kokoelmaa joita erotti toisen perään lisätty vuosilukupari ("Kaikki nämä vuodet", 1992 & 2010)

    Tuon Jenni Vartiaisen kokoelman fyysisen version myyntiä edistää myös mukana oleva DVD/Blu-ray tallenne viime vuoden Hartwall Areena keikasta (striimi/lataus versio sisältää vain ne kahden CD:n 24 kappaletta)

    VastaaPoista