perjantai 29. marraskuuta 2019

Kuuden vuoden kuuliaisuus

Nykyisen radiolistalaatijan Radio Monitorin palveluista on saatu nauttia jo runsaat kuusi vuotta. Koska metodit ovat pysyneet koko ajan samoina, asemien painotuksia tilanteiden mukaan säätäen, ja lopputuloksena pyritään kertomaan todellinen kuuntelumäärä, on mahdollista vertailla radiokuuntelun kehitystä tuona aikana.

Viisi vuotta sitten tein graafikatsauksen ensimmäisestä 14 kuukauden toiminnasta, ja nyt lisäsin siihen vastaavat käyrät syys–marraskuulta 2018–19. Ne kulkevat selvästi matalammalla, erityisesti ykköskäyrä viime vuoden syksyn osalta. Alkuvuoden virkistyminen lähelle kahdeksaa miljoonaa on, kyllä, Lauri Tähkän ykkösviikkoennätyksen tehneen Palavaa vettä -hitin ansiota. (Klikkaa isommaksi. Paksut linjat ovat uusia, ohuet vanhoja.)

Keskimäärin on silti tänäkin vuonna viistetty pari miljoonaa impactia alempana kuin 2014, ja ero näkyy myös Top 10- ja Top 40 -pistekynnyksissä. Vanhassa ykköskäyrässä on isompi vaihtelu ilmeisesti siksi, että tuolloin vielä edettiin jossain määrin fiilispohjalta – sitä aikaa muistellen, kun radio ”teki” hitit eli sai ne soittoon ennen myyntiin tuloa. Spotifyhan teki tuosta lopun saatuaan tarpeeksi vipuvartta ja pakotti radiot muuttamaan strategiaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti