maanantai 4. marraskuuta 2019

Albumittomat aktiivit

Eilinen albumilista oli vilkasliikkeisempi kuin pitkään aikaan. Albumi merkitsee eri artisteille yhä enemmän eri asioita, ja ajattelin nostaa esiin sijojen 7 ja 12 debyytit, jotka tyylilajiltaan lähestyvät muinaisaikojen greatest hitsejä.

Spektin edellinen pitkäsoitto tuli viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen on julkaistu niin monta singleä, että Rakas Spektistan tarjoaa vain kaksi ennenkuulematonta biisiä. Vanhojen laulujen striimeillä saatiin ”platinalevy”, mutta koska esimerkiksi suurin hitti Juna on jo kesän 2017 perua, sillä ei listalaskennassa ollut enää kummoista vetovoimaa.

Roope Salminen & Koirat on myös esikoisalbuminsa jälkeen laittanut markkinoille kymmenkunta singleä, mutta näköjään kolme niistä jätettiin pois uutuudelta Koiran vuosi. Nimi on hieman outo, koska päätösraita Snadi julkaistiin yli kolme vuotta sitten. Vai viitataanko tässä siihen, että koiran vuoden sanotaan vastaavan ihmisen seitsemää?

Pelkillä sinkuilla pystyy kyllä antamaan itsestään aktiivisen kuvan. Oletteko huomanneet, että esimerkiksi kukaan Vain elämää 10 -kauden naisartisteista ei ole julkaissut albumia vuoden 2016 jälkeen? Ei liioin Arttu Wiskari. Ja Petri Nygård on kerännyt 14 hittimerkintää sitten tuoreimman albuminsa, joka on jo kuusivuotias.

1 kommentti:

  1. Almallakin alkaa olla kohta biisejä jo Best of -kokoelma-albumin verran...

    VastaaPoista