Reino Nordin on viime päivinä generoinut monensuuntaisia mediamerkintöjä uuden singlen ja Yökylässä-ohjelman takia, ja erityisen onnistunut artikkeli hänestä julkaistiin perjantain Suomen kuvalehdessä. Pelkästään musiikkiuralla on menty laidasta toiseen, muusta julkisuudesta puhumattakaan.
Jutusta kuitenkin tarttui silmään ihmettely siitä, että Antti Tuisku palkittiin miessolisti-Emmalla, vaikka Antaudun oli suurempi ”radiohitti” kuin yksikään Tuiskun monista viimevuotisista hiteistä. Nordin sai ainoan palkintonsa siitä, että Antaudun oli vuoden striimatuin kotimainen kappale.
Tuo radiohitti on outo sanavalinta, koska se voidaan määritellä monella mittarilla, eikä se edes ole järin merkittävä valintakriteeri. Tuiskun vuosi kokonaisuutena oli paljon vahvempi: kolme striimiykköstä (Rahan takii, Hanuri, Aamukuuteen), joista viimeksimainittu myös radiolistan kärjessä. Nordin eteni epätasaisesti – Antaudun-singlen seuraaja Ihmeeni jäi Striimatuimmat-listan sijalle 25, eli miestä voisi yhä kärjistetysti pitää yhden onnenkantamoisen artistina.
Niinpä uuden Ytimeen-sinkun vastaanottoa on kiinnostavaa seurata. Ekalla Spotify-päivälistallaan se saavutti kuutossijan ja putosi siitä yhdeksänneksi. Hieman pahaenteistä, paitsi jos menoa vertaa kyseenalaisesti biisi-Emman Nordinin nenän edestä vieneen Alman uutuuteen: Dance for Men vastaavat numerot ovat 15 ja 30.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti