maanantai 27. marraskuuta 2017

Raskas merkkipaalu

Joululevyt toki saatetaan aina markkinoille hyvissä ajoin marraskuussa (jollei aiemminkin), mutta ensimmäiset listamerkinnät ovat harvoin niitä parhaita. Niinpä oli joltinenkin yllätys nähdä Raskasta joulua IV:n debytoivan eilen albumilistan kärjessä. Projektin tähän asti paras sijoitus oli neljän vuoden takainen kolmossija.

Mikä vielä merkittävämpää: Raskasta joulua IV on ensimmäinen joululevy Suomen albumilistan ykkösenä koskaan. Siis koskaan. Vaikka moni äänite on yltänyt massiivisiin myyntilukuihin, tilastollinen kruunu on jäänyt saavuttamatta. Eniten listaviikkoja kerännyt Rajattoman Joulu kävi korkeimmillaan kakkosena, samoin Michael Bublén ja Tomi Metsäkedon sesonkijulkaisut. Antti Tuiskun kaksi Minun jouluni -levyä nettosivat numerot kolme ja viisi.

Se kaikkein ostetuin, Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen (1988/1998/2017), on myös taas Top 50:ssä entisestään pulskistettuna ”juhlapainoksena”. Tiedotteista ei käy ilmi, mitä sillä juhlitaan – ensiversio täyttää 30 vasta vuoden kuluttua. Ehkä sitä, että yhteismyynnin kerrotaan ylittäneen 200 tuhannen rajan. Musiikkituottajien tietokanta näyttää lukemaa 167.788, joka lienee melko vanha. Listoilla on käyty ylimmillään vain kuudentena.

Rokottaakohan juhlapainoksen kysyntää se, että Sydämeeni joulun teen kuullaan myös Raskasta joulua IV:llä laulajanaan Ville Tuomi?

Kaksi elämää -sarjan ylihuomisessa jaksossa muuten on artisti, jonka striimielämä on poikkeuksellisen riippuvainen joulusta ja joulun soittolistoista. Laskelma pitää saada ulos ennen kuin numerot menevät lähiviikkoina taas uusiksi.

5 kommenttia:

  1. Suora lainaus Warner Musicin tiedotteesta: "Tänä jouluna julkaistaan myös juhlapainos Loirin Sydämeeni joulun teen –albumista, joka on Suomen kaikkien aikojen myydyin joululevy yli 200 000 kappaleen myynnillään." Että sellaista.
    Tiedote kokonaisuudessa löytyy täältä:
    http://www.warnermusic.fi/2017/10/vesa-matti-loiri-lahtee-viimeista-kertaa-laajamittaiselle-sydameeni-joulun-teen-kiertueelle-marraskuussa/

    Sami

    VastaaPoista
  2. Mutta kerrotaanko tuossa, mitä juhlapainoksella juhlitaan? En löydä. Suomi sataa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin vain spekulaatioon, että onko levy myynyt yli 200 tuhatta vai ei. En siihen mitä juhlapainoksella juhlitaan. Tähän taas vastaus löytyy Loirin Facebook-sivulta. Siellä Loiri kirjoitti Sydämeeni joulun teen –albumista 8. marraskuuta seuraavasti: " Tämänkin levyn ensijulkaisusta on kohta jo 30-vuotta. Julkaisemme sen kunniaksi juhlapainoksen." 30-vuotisjuhlat pidetään siis vuosi etuajassa. Viimeinen laajamittainen sydämeeni joulun teen kiertue (joita myöskin on tehty "lähes 30-vuotta") ja juhlapainos albumista. Tai sitten kyseessä onkin levyn 29-vuotisjuhlapainos.

      Sami

      Poista
  3. Eli se on nyt olevinaan Suomen kaikkien aikojen neljänneksi myydyin albumi?

    VastaaPoista
  4. En usko lukemiin ennenkuin ifpi päivittää sivunsa. Myöskään Queenin greatest hits II kiekon lukemia ei oo päivitelty aikoihin. Sama väittää että sekin myynyt jo ainakin 200.000

    VastaaPoista