sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kaksi listaa, vähemmän kuin yksi?

Taylor Swiftin Reputation-albumia ei toistaiseksi ole julkaistu lainkaan suoratoistopalveluissa, joten sen listamenestys ehkä kertoo jotain eri maiden äänitemarkkinoista. Siis ehkä: USA:ssa ja Britanniassa myynti on ollut hurjaa, ja jopa Ruotsissa, jonka Spotify-penetraatio on tunnetusti korkea, Reputation debytoi kakkosena. Meillä sen tämänpäiväinen viitossija on Swiftin uran paras.

Reputation myi kuitenkin fyysisinä levyinä vähemmän kuin listan kahdeksas, Timo Rautiainen, eli se on pärjännyt hyvin nimenomaan latauskaupoissa. Mistäkö tiedän? Musiikkituottajien sivuille ilmaantui kymmenen nimikkeen mittainen Fyysinen albumilista, jota on tarjolla taannehtivastikin syyskuulle asti. Siinä Reputation on neljäntenä ja Lauluja Suomesta kolmantena Vain elämää -pakettien takana.

Suoratoiston eliminoiva erillinen albumilista on tervetullut, mutta jos se painottuu pelkkään fyysiseen eli cd- ja lp-levyjen myyntiin, mielestäni jako menee väärässä kohtaa. ”Törmäyskurssilla” albumimarkkinoilla eivät ole fyysinen ja digitaalinen myynti, vaan myynti ja kuuntelu. Nyt emme siis kahden listan turvinkaan tiedä, kuinka Swift pärjäsi Vain elämäätä vastaan juuri siinä kamppailussa, johon hän asettui.

3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. Listan pitäisi sisältää myös latausmyynti. Kun huomasin uuden listan nimen, niin heti tuli mieleen kyseinen ongelma. Koska kuitenkin vuoden 2016 albumimyynnistä noin 95% on fyysistä myyntiä , niin ajattelin ettei latausmyynnin pois jättämisellä olisi isossa kuvassa suurta merkitystä. Mutta heti ensimmäisellä viikolla arvio osoittautui vääräksi. Vaikka albumien latausmyynti on kokonaisuudessa surkeaa, niin isoja hittejä saatetaan kuitenkin ladata ihan relevantteja määriä.

    Ruotsissahan tilanne on samanlainen. Taylor Swift on tämän viikon fyysisen myynnin kakkonen Benny Anderssonin jälkeen, mutta myös latausmyynnin huomioivalla albumilistalla Swift on sijalla kaksi ja Andersson vasta viides (joten ilman latausmyyntiä Taylor Swift olisi ollut albumilistalla korkeintaan viides). Aika merkittävä vaikutus sijoitukseen, vaikka myös Ruotsin markkinoilla albumimyynnistä latausmyyntiä on vain noin 5 %.
    Sami

    VastaaPoista
  2. Ehkä se on vain juuri tuo kuvio, striimausmahdollisuuden puute, joka saa ihmiset ostamaan latausmusiikkia. Koska fyysiset levyt ovat joillekin täysin vieras käsite, Taylorin lataaminen on heille ikäänkuin ainoa mahdollisuus.

    VastaaPoista
  3. On mahdollisesti aika paljonkin (lähinnä aika nuoria) musiikinkuluttajia, joilla ei yksinkertaisesti edes ole mitään välinettä, millä soittaa fyysisiä levyjä. Tämä oli minulle jonkinlainen "shokki", kun sen muutamia vuosia sitten tajusin. Nykyään myytävissä perusläppäreissä ei taida olla kovinkaan usein cd-asemaa vakiovarusteena, ja stereolaitteiston omistaminen alkaa olla jo erikoishommaa.

    VastaaPoista