keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Monivuotisia ruusuja

Hämeenlinnan-keikan seurauksena Guns n’ Roses palasi sunnuntaina albumilistalle kahdella äänitteellä: Appetite for Destruction (1987) on 22:ntena ja Greatest Hits (2004) sijalla 49. Jälkimmäinen eteni 45 viikollaan bändin jaetusti pitkäikäisimmäksi listalevyksi. Mikä oli tähän asti edellä? Ei Appetite (sillä on viikko vähemmän), eivät kohutut Use Your Illusion -paketit, ei himoittu paluulevy Chinese Democracy… vaan huomattavasti vähämaineisempi G n’ R Lies.

Appetite for Destruction kävi Suomen listalla ekan kerran lokakuussa 1988, mutta jäi marraskuussa julkaistun Liesin varjoon. Lies saavutti parhaan sijansa (#7) viikolla 11/89, ja Appetite kiipesi perässä kuutoseksi viikolla 15/89 – ne siis viihtyivät jonkin aikaa yhdessä Top 10:ssä. Tuona keväänä sinkkulistoilla nähtiin Appetite-lohkaisut Welcome to the Jungle ja Paradise City, kun taas Liesin ainoa hitti Patience nousi kahdeksanneksi vasta elokuussa.

Miksi 33-minuuttinen, lähinnä b-sarjan julkaisuna pidetty Lies sitten menestyi noin hyvin? Myyntilukua ei löydy Musiikkituottajien sivuilta, siellä on Appetitellekin merkitty viitteellisesti vain silloinen kultalevyraja 25.000. Ruotsissa levyjen välinen asetelma on epäselvä: Wikipedia ja swedishcharts.com näyttävät niille eri huippusijoja kuin Sverigetopplistan-arkisto. Ensinmainittujen mukaan Appetite olisi tällä viikolla ylempänä (#21) kuin koskaan ennen, mutta jälkimmäinen näyttää sen piikkisijaksi seiskaa.

1 kommentti:

  1. "Appetite for Destruction" vietti pari viikkoa syksyllä 1988 ruotsin albumilistalla ilman suurempaa menestystä. Joulukuussa "G N' R Lies" nousi listalle ja alkuvuodesta '89 Appetite palasi albumilistalle jolloin molemmat levyt olivat samanaikaisesti albumilistalla. Swedishcharts.com-sivustolla on kuitenkin virheellisesti merkitty 22.02.1989-listasta alkaen Appetiten listaviikot Lies levylle, minkä takia useamman viikon listalla Lies on kahdella eri sijalla saman viikon listalla. Syyskuussa '89 Lies oli viimeistä kertaa listalla, joten helmikuusta 1990 lähtien kun Appetite jälleen teki paluun listalle listaviikot on merkitty taas oikean levyn alle swedishcharts-sivustolla. Virallisella listasivustolla Sverigetopplistan listaviikot ja -sijoitukset on merkitty oikein: Appetite (#7, 50 vkoa) ja Lies (#23, 24 vkoa)

    VastaaPoista