torstai 3. marraskuuta 2016

Vähemmän olisi enemmän

Seuraavalle albumilistalle nousee vihdoin äänite, joka jo hyvissä ajoin ennen ilmestymistään haali otsikoita julistautumalla ensimmäiseksi kotimaiseksi esikoislevyksi, joka striimasi platinaa jo etukäteen. Blogin lukijat pääosin tietänevät, mitä tämä tarkoittaa, mutta jotkut alan ihmisetkin ovat hämillään – osittain siksi, että media niin mielellään yhä käyttää myydä-verbiä tässä yhteydessä. Facebookin Kuka mitä häh? -ryhmän tapausta ihmettelevään postaukseen tuli 99 vastausta, jotka pysyivät yllättävän hyvin asiassa, vaikka näkemykset kävivät ristiin.

Evelinan 24K:n varsin pitkänä ajanjaksona putoilleet singlet siis ovat keränneet suoratoistoja yhteensä yli 20 miljoonaa, mikä on yksi platina-albumin määritelmistä. Mutta listasijataistoon 24K lähti viime perjantaina täysin nollasta, joten ensi sunnuntain tulos on arvoitus. Katsotaanpa syksyn ensimmäistä Vain elämää -albumia: sekin julistettiin platinaiseksi yksittäisbiisiensä runsaan striimaamisen takia, mutta Top 50:stä on herunut vain sijat kolme ja kuusi. Toisen kattauksen näkymät ovat heikommat, koska viimeisten jaksojen biisit eivät enää hyökänneet tilastoihin ekojen malliin.

Niin vauhdikkaasti kuin ”albumin” käsite kulutusmuotona mureneekin, tavallaan Vain elämää -strategia palvelee sitä enemmän kuin evelinat. Kun kaikki levyn kappaleet ovat olleet levityksessä etukäteen, myös etukäteisstriimaus on helpompi mieltää albumin ”ansioksi” kuin se, että muutamaa hittiä on kuuntelutettu pahimmillaan vuositolkulla.

Vaikka sanoin sen KMH:ssa vain heittona, ajatus kuitenkin kiehtoo: albumilistaan saisi kummasti tolkkua ja säpinää, jos sijoituksen määrittäisivätkin jokaisen levyn vähiten kuunneltujen biisien striimit. Tai ehkä albumi-Emman voisi myöntää tällä kriteerillä? Jätettäisiin platinapeijaiset sinne minne ne ilmiselvästi tästedes kuuluvat eli biisikategoriaan.

7 kommenttia:

  1. Vähiten kuunneltujen kappaleiden striimien laskeminen olisi ainakin nykyistä käytäntöä parempi. Eräs aukko tuossa ideassa kuitenkin on. Joidenkin albumien vähiten kuunnellut raidat saattavat olla esimerkiksi instrumentaali-introja, puheraitoja tai jotain muuta, joka ei kuvaa levyä kokonaisuudessaan. Ehkä kuunnelluimpien lisäksi myös vähiten kuunneltu voitaisiin jättää huomioimatta. Kymmenen raidan albumilta voitaisiin siis ottaa huomioon vaikka 7:nneksi, 8:nneksi ja 9:nneksi kuunnelluimmat kappaleet.

    Tuo Facebook-keskustelu oli minusta paikoitellen hämmentävä. Selitetään jotain siitä, miten singlejen ja albumien yhteinen ISRC-koodi estää erittelemästä striimejä. Jostain syystä kuitenkin ainakin Spotify ja Deezer näyttävät erilaista "suosiopalkkia" samalle kappaleelle eri albumeilla. Ja voisihan aina laskea singlejen striimit ennen albumien julkaisua ja vähentää tuon määrän, kun albumistriimejä lasketaan.

    VastaaPoista
  2. Jälleen ihan mutuna väitän, että Vain Elämää albumin kappaleiden striimit eivät ole mukana levyn platinamyynneissä eikä myöskään listalaskennassa. Musiikkituottajien sivulta löytyy seuraava teksti kultalevyjen myöntämisestä: "single artist kokoelmissa huomioidaan kokoelman osalta julkaisupäivän jälkeinen striimaus, multi artist kokoelmien osalta striimausta ei huomioida lainkaan vaan mukaan lasketaan vain fyysinen myynti ja lataukset". Eikös Vain Elämää-kokoelmat ole multi artist kokoelmia siinä missä Retro Perjantait tai Voicen Kesähitit . Joten vaitän, että "ennakkoon platinaa" tarkoittaa tällä kertaa ihan periteistä etukäteen kauppoihin tilattua 20 tuhatta levyä. Taas listapuolelta on pakko todeta, että jos striimit ovat mukana listalaskennassa, niin Vain Elämää CD on myynnillisesti gigalomaaninen floppi. Levyn biisejä Cd:n julkaisuviikolla striimattiin yli 4 miljoonaa kertaa, esimerkiksi yli kaksi kertaa enemmän kuin listaykköstä Sannia. Toisaalta albumi oli Cdon.comin viikon myydyin ja Levykauppa äxn myynnissä viiden joukossa (molemmissa Sannin edellä), joten ei se myynnillisesti voinut olla ihan niin älytön floppi. Siispä väitän, että kolmas sija tuli puhtaasti levymyynnistä.
    Sami

    VastaaPoista
  3. Mun mielestäni Vain elämää ei ole "multi artist kokoelma", koska levy on osa projektia, jota varten kappaleet levytettiin. Voin kuvitella, ja lopputuloksesta voi arvella, että tuollainen tulkinta on tehty, mutta se tulkinta on väärä tai ainakin hyvin kyseenalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni kultalevyjen myöntämissäännöissä pitäisi selkeästi erottaa Vain Elämää- tyyppiset "projektilevyt" Retro Perjantai -tyyppisistä kokoelmalevyistä. Nyt sitä ei ole tehty. Toistaalta Ruotsissakin heidän vastaavat Så Mycket Bättre-levyt on viskattu kokoelmalevylistalle.
      Sami

      Poista
  4. Onko muuten Spotify ainoa, jonka suoratoistot otetaan myynnissä ja albumitilastoissa huomioon? Kun onhan esim Deezer ja ymmärtääkseni vielä jokunen muukin olemassa. Aina hehkutetaan, että kipale on myynyt kultaa kun se on Spotifyssa ylittänyt 2 milj kuuntelun rajan. Eikös se ole kultaa myynyt silloinkin jos esim Spotifyssa ja Deezerissä olisi samaa kipaletta kuunneltu miljoona ja miljoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun striimauslistaa alettiin julkaista keväällä, ilmoitettiin listan perustuvan Apple Musicin, Deezerin, Google Playn ja Spotifyn kuunteluihin, ja uskoisin saman pitävän paikkansa myös albumilistan osalta. Muiden striimauspalveluiden käyttäjämäärä lienee vain niin paljon pienempi, että striimauslistalla etenkin kärki on lähes samassa järjestyksessä kuin Spotifyn listoilla.

      Poista
    2. Yle Areenasta löytyy Ajantasa-ohjelman podcast (julkaistu 7.10.16) , jossa haastatellaan suomalaisten musiikinkulutusta kartoittaneen tutkimuksen tekijän, CEO Helsingin tutkimusjohtajaa Kari Tervosta. Tässä haastattelussa Tervonen mainitsee, että Spotifyn osuus kaikista striimeistä on noin 90%. Viikoittain Spotifya käyttää noin 1,3 miljoonaa suomalaista (joista vähän yli puolet maksullista versiota).
      Sami

      Poista