torstai 21. heinäkuuta 2016

Top-sanan väärinkäytöstä

Music Televisionin sisarus VH1 perusti vuonna 1994 Britanniaan kanavan, joka näkyi Suomenkin kaapeliverkoissa. Sen oivallisuutta ei heti osannut arvostaa, koska lajityyppi oli muutoinkin vahva – MTV Europe eli kukoistuskauttaan. MTV pilattiin jakamalla se alueisiin, ja VH1 ryhtyi rappeutumaan ihan itsekseen. Juontajat katosivat, mutta uniikkiutta pitivät yhä yllä amerikkalaissarjat kuten Behind the Music ja Bands Reunited. Ja oikeus näyttää hyvälaatuisia saksalaisia Musikladen- ja Beat Club -tallenteita 1970-luvulta.

Nuokin häipyivät vähitellen, eikä mitään tullut tilalle. Sain lopulta tarpeekseni videopotpuriksi kurjistuneesta kanavasta, kun se alkoi pelleillä kuvasuhteiden kanssa – vanhoja 4:3-videoita rajailtiin barbaarisesti siirryttäessä 16:9-lähetyssuhteeseen. Hiljattain huomasin sen näkyvän ilmaiseksi DNA:n Kuukauden kanavana ja otin sadepäiväpuuhan taustaksi korskeasti nimetyn show’n ”All-Time VH1: Top 50”.

Koska ohjelmatietojakaan ei ole enää missään, listauksen kriteerejä sai vapaasti arvailla. Myydyimpiä, esitetyimpiä, jonkun mielestä parhaita? Numeroitu ne oli kuitenkin. Muutama 1900-luvun video höysti linjatonta soppaa. Top 30:ssä oli seitsemän Bruno Marsin esitystä! Luettelen alla kärkikymmenikön – arvioi itse, voiko tuo olla muuta kuin random-läppää.

1. Coldplay: Paradise, 2. Gotye ft Kimbra: Somebody That I Used to Know, 3. Kylie Minogue: Can’t Get You Out of My Head, 4. Ed Sheeran: Thinking Out Loud, 5. Mark Ronson ft Bruno Mars: Uptown Funk, 6. Wet Wet Wet: Love Is All Around, 7. Pharrell Williams: Happy, 8. The Black Eyed Peas: Meet Me Halfway, 9. Avicii: Wake Me Up, 10. Jessie J ft B.o.B: Price Tag.

P.S. Yksi kanavan nykyisistä "ohjelmista" on näemmä Hits Don't Lie. Mitä mieltä olet nimestä? Mikä hitti valehtelee kaikkein eniten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti