Nurkat täynnä kultaa

Kun sain valmiiksi viime viikolla julkaistun striimatuimpien hittien puolivuotiskatsauksen, vertailin kotimaisten biisien järjestystä Suomen Spotifyn ilmoittamiin kuuntelulukemiin. Olin tyytyväinen vertailuun, sillä tulokset myötäilivät toisiaan paremmin kuin pelkäsin. Tiesin ennalta niiden poikkeavan kahdella tavalla: ylivoimaisten ykkösten kuten Pannaan Suomi kuntoon asema heikkenee listasijapisteytyksessä (jossa kaikki ykköset ovat samanarvoisia), ja englanninkielisten hittien kuten Alex Mattsonin Ufon Spotify-saldoa boostaavat ulkomaiset kuuntelijat.

Samalla kiinnitin huomiota siihen, että puolen vuoden aikana ainakin 40 kotimaiselle uutuusbiisille oli kertynyt yli kaksi miljoonaa striimiä. Eli ne saavuttivat kultalevyrajan. Neljäkymmentä biisiä puolessa vuodessa. Plus ulkomaiset päälle.

Eikä siinä vielä kaikki: koska pitkä häntä eli vanhojen levytysten vetovoima toimii paremmin suoratoistossa kuin myynnissä, kultarajan yli menee jatkuvasti aiemminkin julkaistuja biisejä. Kun otin aiheen esille eräässä Facebook-ryhmässä, kansainvälisen levy-yhtiön työntekijä kertoi, että heillä ”tulee vanhojen biisien kanssa kultasinglejä joka kuukausi 25-30 kpl”. Tuostahan arvioimme, että vuositasolla kultasinkkujen määrä (kotimaa+ulkomaa, vanhat+uudet) voisi kiivetä Suomessa toiselle tuhannelle!

Inflaatio on liian lievä sana kuvaamaan tilannetta, etenkin kun sinkkustriimit ynnätään myös albumien kultasaldoihin. Juu, eihän tämä tietenkään aihepiirinä vakava ongelma ole – kivaa jos artistit ja levytuottajat jaksavat yhä syttyä hyvälle mielelle rajojen rikkoutuessa. Mutta median kyky suhteuttaa kultatiedotteiden relevanttiutta on koetuksella. Etenkin jos muistaa ajan (tai elää siinä), jolloin kultasinkkuja ei saatu edes joka vuosi tai vuosikymmen.