perjantai 13. toukokuuta 2016

Ei uutta, vaan oikeaa

Juha Tapion Jotain niin oikeaa nousi tänään radiolistalla 25. sijalta 13:nneksi. Hohhoijaa, Tapio soi radiossa, mitä muuta uutta? Ehkä voisi vaihteeksi hämmästellä sitä, kuinka kauan "mitä muuta uutta" on jatkunut. Jotain niin oikeaa on kolmas Top 20 -radiohitti Sinun vuorosi loistaa -albumilta. Kuinka monelta Juha Tapion peräkkäiseltä studioalbumilta on lohkaistu vähintään kolme Top 20 -radiohittiä? Seitsemältä. Seitsemältä.

Ensimmäinen niistä julkaistiin vuonna 2003, ja radiokentän konservatiivisinkin nurkkaus on ehtinyt muuttua aika paljon 13 vuodessa, kuten myös listalaadinta. Melkein jokainen noista hiteistä eteni kärkikymmenikköön, ja kahdelta kokoelmaltakin moisia irtosi yhteensä kolme. Ei voi muuta kuin pistää ne kaikki tuohon alle. (Tuo kansikuva muuten on peräisin tuoreesta Spotify-julkaisusta, johon mahtuu muitakin kuin tässä lueteltuja.)

Mitä silmät ei nää 2003
#2 Mitä silmät ei nää, #3 Ukkosta ja ullakolla, #4 Haaveilija
Ohikiitävää 2005
#1 Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan, #1 Ohikiitävää, #7 Ihme
Kaunis ihminen 2006
#1 Kelpaat kelle vaan, #3 Anna pois itkuista puolet, #18 Koneet kiinni
Suurenmoinen elämä 2008
#3 Kaksi puuta, #8 Suurenmoinen elämä, #2 Minä olen, sinä olet
Suurenmoinen kokoelma 2009
#2 Raikas tuuli
Hyvä voittaa 2011
#2 En mitään, en ketään, #3 Sitkeä sydän, #2 Rakastan niin kauan kun mä voin, #6 Jossain täällä
Lapislatsulia 2013
#2 TSNEH, #12 Paremmat päivät, #1 Aito rakkaus, #4 Meillä on aikaa
Sitkeä sydän – suurimmat hitit 2014
#10 Planeetat, enkelit ja kuu, #1 Copacabana ja Ipanema
Sinun vuorosi loistaa 2015
#1 Sinun vuorosi loistaa, #1 Eläköön, #13 Jotain niin oikeaa

3 kommenttia:

  1. Jos tuostakin määrästä tekisi Greatest Hits kokoelman, niin ostaisiko sitä kukaan? Suurimmat Iskut osataan jo ulkoa ja ostaako JT:n kuuntelijat enää levyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha Tapio on nimenomaan levyjä myyvä artisti. Sen sijaan striimaus-suosio on aika vaatimatonta. Kun Sinun vuorosi loistaa-albumi saavutti viime joulukuussa 20 tuhannen myynnin, niin siitä ns. striimausmyynnin osuus oli vain n. 10%. Täysin epävirallisen arvioni mukaan viime vuonna vain Adele, Nightwish, Waltteri Torikka, Cheek ja Robin möivät perinteisesti (siis striimausmyynti poistettu) uusimpia albumejaan enemmän kuin Juha Tapio.

      Poista
  2. JT esti Robinin uusimman albumin nousun ykköseksi julkaisuviikollaan, joten joku yhä ostanee hänen levyjään.

    VastaaPoista