torstai 26. toukokuuta 2016

Aikakausille pilkottua aikaa

Yhteiskiertueelle lähtevät iskelmävaarit Danny, Frederik ja Tapani Kansa murehtivat tänään Iltalehdessä sitä, ettei heitä enää soiteta radiossa. Jäi hieman epäselväksi, haluaisivatko he päästää enemmän ääneen vanhaa vai uutta tuotantoaan. ”Kyllä Yleisradiossa pitäisi olla jonkinlaista kontrollia siitä, millaisia musiikin valitsijoita sinne otetaan töihin. Tässä on nyt kolme veteraania, jotka on pantu boikottiin”, Kansa totesi.

Kinnas viittasi epäilemättä Radio Suomeen. Kun pophistoria laajenee koko ajan ja Yle X pitäytyy tuoreessa nuorisomusiikissa, Radio Suomi joutuu olemaan aina vain paljomman vartijana. Linjaa kuvaavasti sen Yöradiossa soivat vuorotellen 60-luvun, 70-luvun, 80-luvun, 90-luvun ja 00-luvun teematunnit. Kun yksi kanava pallottelee viiden–kuuden vuosikymmenen musiikkitarjonnalla, yksittäisille artisteille jäävä osuus saattaa tuntua – pahan inflaation kokenutta sanaa käyttääkseni – ”boikotilta”.

Jos jätetään puheohjelmat, soittolistauutuudet ja alueradiopäällekkäisyydet laskuista, Radio Suomi ehtii arvioni mukaan soittaa viikon mittaan tuhatkunta arkistobiisiä, jotka eivät kaikki ole hittejä. Kuvitellaanpa, että kanava jollakin viikolla soittaisi tuhat menestyneintä Listablogin hittitietokannan (1961-) kappaletta. Monestiko herrat pääsisivät ääneen? Danny (Armi-duetot mukaanlukien) 12 kertaa, Kansa kuusi kertaa, mutta Frederik vain kerran. Kaikki biisit olisivat 1960–70-luvuilta.

Entäpä viimeksi puheena olleet Spotifyn kuukausikuuntelijat? Frederikillä on heitä eniten (32.623), Kansalla 28.917 ja Dannyllä 21.933. Monilla kaimoilla siunatun Dannyn saldo lienee todellisuudessa vielä pienempi, sillä hänen Top 5 -listalleen mahtuu yksi Danny & The Juniorsin levytys.

2 kommenttia:

  1. Lapsuuteni muistikuvissa nämä kolme artistia olivat radion musiikkitarjonnassa täysin yliedustettuina. Nytkin heidät huomioidaan vähintään riittävästi. 2.5. Tunti 60-lukua -lähetyksessä soitettiin heitä kaikkia. Muista valinnoista moni oli varsin mainio.

    1. DANNY - East Virginia
    2. THE FORTUNES - You've got your troubles
    3. JIMI HENDRIX - Little wing
    4. TAPANI KANSA - Eloise
    5. THE SHADOWS - Apache
    6. LITTLE EVA - The loco-motion
    7. CARPENTERS - Ticket to ride
    8. FREDERIK - Tuntia ennen
    9. CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL - Effigy
    10. THE YARDBIRDS - Still I'm sad
    11. SPEDE PASANEN & SIMO SALMINEN - Keltainen jääsärkijä
    12. THE SHIRELLES - Will you love me tomorrow
    13. RICHARD HARRIS - MacArthur park
    14. IRINA MILAN - Missä olit silloin
    15. THE BYRDS - Eight miles high

    VastaaPoista
  2. Hyvin bongattu. Meinasin itsekin lisätä, että ei siitä kauan ole, kun viimeksi kutakin artistia kuulin Radio Suomessa, vaikka en himokuuntelija olekaan.

    VastaaPoista